Kiitos Jones!

Loputtomalta tuntuva harmaus on alkanut saada kaverikseen sinisen sävyjä ja hiukan valoakin. Kaikki tuntuu silti hiljaiselta ja jotenkin pysähtyneeltä, odottavalta. Ulkona ei ole oikein mitään tekemistä. Lenkillä käynti lähtee tammikuussa mielenkiintoa enemmän velvollisuudentunteesta. Toimistotyön oheen on pakko saada liikuntaa ja aidon auringonvalon tuomia mielen hyötyjä. Maisemat ovat nytkin komeita, mutta luonnon havainnointi muuten yksipuolista ja harvaa. Pari päivää sitten taisin tavata kaikki alueelle jääneet räkättirastaat yhdellä kertaa jäätyneiden pihlajanmarjojen kimpusta. Niitä oli varmasti satoja. Metsän puolella irokeesitukkaiset hippiäisparvet hyppivät kuusen alaoksilla ja piipittävät. Aina kun niitä näkee, ne ovat samassa puuhassa. Herää ajatus, että ne tekevät tätä taukoamatta läpi talven, kuin jokin havunneulasten väleihin jäätyneistä hämähäkeistä polttoaineensa ammentava väsymätön koneisto. Vai sammuuko se siksi aikaa, kun metsässä ei ole ketään sitä näkemässä ja kuulemassa?

Metsät ja retkipaikat tuntuvat tyhjiltä. En aina osaa päättää, onko se ankeaa vai rauhoittavaa.

 

Talviulkoilujen virikepuutteessa muistelen usein retkiä samoille paikoille mielenkiintoisempina vuodenaikoina. Vielä elävämmin samaa saa tehtyä keittiössä. Kuivatut luonnon antimet säilyvät purkeissa vuosia. Niitä itseään epätäydellisempänä säilyvät myös muistot niiden keräämisestä, ja ruoanlaittoon tuleekin silloin vanhojen valokuvien katselun tapainen lisäelementti. Muistelun ohella voi tietysti odottaa ja suunnitella seuraavan kauden retkiä.

Valikoitu näkymä kuivakaappiin. Raaka-aineita löytyy lisää pakastimesta, ja joitain itse tehtyjä säilykkeitä jääkaapista.

 

Joskus olen perustellut keräilyharrastusta myös taloudellisilla syillä. Tuoreet ja kuivatut metsäsienet ovat kalliita ja nokkosjauheen kilohinnasta ei uskalla edes puhua. Rehellisyyden nimissä en nuukana miehenä taitaisi niitä kovin usein kaupasta tai toreilta ostaa. Varsinaista toteutuvaa rahallista hyötyä tässä ei siis taida oikeasti olla. Totuudenmukaisempaa taitaa olla sanoa, että ahkeralla keräämisellä voin arkisessakin ruoanlaitossa käyttää sellaisia gourmet-aineksia, joita muuten tulisi syötyä ehkä kerran kaudessa tai satunnaisesti ravintolassa. Tällä viikolla olen syönyt esimerkiksi villiyrtein maustettuja uunijuureksia perinteisen suppilovahverokastikkeen kera sekä pinaattilettuja, joissa puolet pinaatista oli korvattu nokkosella ja vuohenputkella. Kerran keitin iltateet vadelmanlehdistä, kun glögi alkaa jo pikkuhiljaa tökkiä. Iloitsen siitä, että tällaiset ruoat tuntuvat nykyään lähes kalapuikkomaisen arkisilta.

Joulu- ja tammikuu ovat muotoutumassa minulle pokerin suhteen kovimman volyymin kuukausiksi. Joulukuussa pelitunteja tuli hiukan yli 160, ja eiköhän tammikuu tule olemaan niiden osalta samankaltainen. Muiden harrastusten ja sosiaalisten tapahtumien vähäisen määrän myötä arkipäivät muistuttavat toisiaan enemmän kuin kesällä, ja siksi on helpompaa pitää kiinni hyvästä opiskelurutiinista. Siihen kuluvasta ajasta en ole pitänyt kirjaa, mutta varmasti sekin on koholla keskimääräisestä.

Vaihtelua pokeriarjen puurtamisosioon tuovat vuodenvaihteen ympärillä olevat pienemmät turnaussarjat sekä Kings of Tallinn -livefestivaalin satelliitit. Tallinnaan on jo taskussa kaksi mainilippua ja yksi 555e tiketti. Näitä on perinteisesti pystynyt käyttämään joustavasti eri turnauksiin. Yksi ajatus olisikin yrittää grindata vielä muutama lippu, ja osallistua niiden avulla ensisijaisten kohdeturnausten lisäksi 3000e highrolleriin. Tuon kokoisen turnauksen pelaaminen käteisellä olisi minulle järjetöntä, mutta satelliittien kautta tavallaan hyvinkin loogista. Satelliittiformaattia on tullut viime aikoina sekä pelattua että opiskeltua hyvinkin ahkerasti, kenties osin joihinkin alitajuisiin sittarivieroitusoireisiin. Välillä tuntuukin siltä, että satelliittien idea on kääntynyt päässäni väärinpäin. Useimmillehan ne ovat väline jonkin tietyn ja valikoidun turnauksen pelaamiseen. Minusta on alkanut ajoittain tuntua, että väline onkin kohdeturnaus – se pelataan, että saadaan muutettua satelliittivoitot rahamuotoon.

Tätä vuodenaikaa tuntuu leimaavan tässä hetkessä läsnäolon puute. Niin monet asiat vievät joko muistelemaan menneitä tai odottamaan tulevaa. Ehkä sellaisellekin on paikkansa.