Vastaa aiheeseen: Keittäjän viimeinen yritys saada elämä raiteilleen uhkapeliteitse!

#13026
Smultron
Osallistuja

      Nyt taas viikko hujahti huomaamatta, pelasin ihan vain muutaman turnajaisen tossa joskus alkuviikosta. Tuli viikonlopuksi koiranhoitohommia ja mikäs sen mukavampaa, mutta pitää taas sitten aikatauluttaa hommat niin, että ehtii vähän pelailla jossain vaiheessa ja samoin ehkä myös hieman soitella. Tänään ehdin kuitenkin kokonaiset kolme pientä turnausta, kaikki rahoille ja parin kympin bineillä n. 130€ plussaa.

      Tekee itse asiassa oikein hyvääkin nämä koirahommat, ei tule törpöteltyä viikonloppuna ja hukattua aikaa moiseen turhuuteen & hyvät ulkoilut päälle ja muutenkin tämä harvempi pelailu tuntuu tekevän hyvää keskittymiselle sitten niihin harvoihin turnajaisiin, joihin sitten ehtii osallistumaan. Ja pakko myöntää, että tajuan toki tämän iltaisten pelien sujumisen johtumisen suurelta osin hyvistä runeista.

      Näissä turnaushommissahan se on kyllä päiväkohtaisesti aivan säkästä kiinni, kuinka käy. Mutta tuli kyllä myös monta sudenkuoppaa väistettyä, joihin olisin hieman uupuneempana aivan saletisti lennon katkaissut jokaisessa näistä kolmesta turnajaisesta.

      Se tässä vain hieman turhauttaa, kun ei ole yhtään oikein koukuttavaa sarjaa katseltavana. Olen montaakin koittanut katsella, mutta ei oikein mikään tempaise mukaansa. Koitetaan vielä yhtä uutta tässä iltalenkin jälkeen areenalta, eli kilpajuoksu kuoleman kanssa vai mikä se nyt oli. Skyshowtimeltä Shakaalit, Lionessit, Kesän loput ynnä monet muut eivät ole oikein koukuttaneet. Viaplayltä muutamat myöskään, eikä Netflixiltä sen enempää. Tää on kans se ärsyttävä nykyajan homma, kun valinnan varaa on aivan tolkuttomasti, ei osaa keskittyä oikein kunnolla mihinkään. Toista oli kun postista käytiin noutamassa MSX:lle tilattu vaikka Terramex silloin joskus, oliko se nyt 80-luvun loppua vai 90-luvun alkua ja sitä sitten jauhettiin kunnes päästiin loppuun ja oli kyllä aivan uskomaton fiilis noissa hommissa silloin aikoinaan.

      Pikku muokkaus. Se oli näköjään v.88 tuo Terramex. Katsoin youtubesta, se näytti kyllä paljon upeammalta silloin :wacko:

      edit vielä. Tosiaan kun silloin tilailtiin pelejä, en muista mistä, mutta postiin tulivat niillä c-kaseteilla. Poljettiin polkupyörällä useampi kilometri sitten niitä noutamaan ja se jännitys oli kyllä aivan omaa luokkaansa. Sitten kotona kasetti kasettiasemaan ja kuuntelemaan sitä latausrätinää ja katselemaan vilkkuvia valoja ruudulla ja sormet ristiin, toimiikohan se. Sitten kun uskomattoman hienot 8-bittiset alkumusat lävähtivät korviin, oli kyllä aika upea fiilis, varmasti moni muukin on elänyt nämä samat tunteet silloin about 30,40 vuotta sitten

       

      • Tätä vastausta muokkasi 2 viikkoa sitten Smultron.
      • Tätä vastausta muokkasi 2 viikkoa sitten Smultron.
      • Tätä vastausta muokkasi 2 viikkoa sitten Smultron.