Toissapäivänä käytiin jalkahieronnassa rentoutumassa. Hieronnat ovat ihan älyttömän halpoja täällä Suomen hintoihin verrattuna. Esimerkiksi tunnin jalkahieronnan saa reilusti alle 10 eurolla. Hierojien tasokin tosin vaihtelee jonkin verran eli on vähän tuurista kiinni millainen sattuu kohdalle.
Hierontapaikkoja Hua Hinissä on vaikka kuinka ja paljon. Ihan sattumalta osuttiin sitten sellaiseen paikkaan, jonka omisti suomalainen mies yhdessä thaimaalaisen vaimonsa kanssa! Miehen kanssa siinä sitten juteltiin hieronnan lomassa ja saatiin joitain hyviä vinkkejä häneltä loppureissullemme. Tähän saakka mies on kuulemma asunut aina 3kk vuodesta Thaimaassa ja vaimo puolestaan 3kk Suomessa. Puoli vuotta ovat olleet erillään. Nyt mies on kuitenkin muuttamassa kokoaikaisesti Thaimaaseen. Se kuulemma onnistuu (helpommin) sen jälkeen kun täyttää 50 vuotta.
Tunnin jalkahieronnat otettiin, mutta ainakin puolentoista tunnin hieronnat saatiin mukaan lukien bonuksena pienet niska/yläselkähieronnat lopuksi. En tiedä johtuiko siitä, että oltiin suomalaisia ja mies sen takia pyysi hierojia antamaan vähän ekstraa vai kohtelevatko kaikkia uusia asiakkaita noin hyvin. Tippiä annoin sitten normihinnan päälle toki.
Ollaan tän reissun aikana ensimmäistä kertaa käytetty tuollaista Uber-tyyppistä taksipalvelua. Sen perusteella mitä etukäteen asiaan tutustuin niin Boltia pidetään halvimpana ja parhaana vaihtoehtona Thaimassa. Eikä kyllä ainakaan tähän saakka ole ollut kerrassaan mitään valittamista. Kyyti löytyy aina olit sitten missä päin Hua Hiniä tahansa ja saapuu muutamassa minuutissa. Ja ennen kaikkea kyytien hinnat ovat noin puolet halvempia kuin tuktukeilla. Vielä halvempi vaihtoehto on toki paikallisbussin tapainen ”Songthaew”, mutta se kulkee ainoastaan päätietä pitkin eli sivummalla oleviin kohteisiin sillä ei pääse ja kaiken lisäksi se on aika usein tupaten täynnä niin ettei kyytiin edes mahdu. Hinta on kyllä todella edullinen 15 bahtia (noin 40 senttiä!) per henkilö. Kyllä sitäkin on tullut useamman kerran jo käytettyä silloin kun sen reitti vaan on sopinut meidän kulkemisiin.