Lisäyksenä vielä, että alkuperäinen skenaariohan oli se, että vaimo yrittäjä koska saanut työskentelyyn rahaa vuodeksi. No vuosi kulunut ja näyttely pidetty apurahalla. Silti vaimo edelleen yrittäjä, eikä penniäkään tule mistään. 2k bruttokeittäjä kusessa 4hlö perheen kanssa. Ennen tosiaan 2010 ei herunut mitään runsastuloisen keittäjän puolisolle. No jossain vaiheessa tuli ehkä 140€. En muista yksityiskohtia ihan tarkkaan, kun olen ollut aivan pihalla näiden uniongelmien takia itsekin monia vuosia.
Summa summarum, hieno homma, ettei enää puolison tulot vaikuta toisen työttömyyskorvaukseen. Tämähän menee taas aivan muille teille tästä pokerihommasta, mutta se lienee ajatus, että omassa blogissa voi höpistä mitä vaan . Ja onneksi noista vuosista liksakin on noussut 4 numeroisen summan