Alkuviikko tuli vietettyä Etelä-Pohjanmaalla isän luona. Meillä oli mökki vuokrattuna Lappajärven rannasta. Säät eivät suosineet kun sadekuuroja tuli tasaisin väliajoin ja ukkostakin ajoittain. Tiistaina käytiin katsomassa paikan päällä Lappajärven seudun todellinen hegemoniaottelu eli Superpesiksen Alajärvi-Vimpeli. Harmittavan odotetusti ottelu eteni eli aika helpolla tavalla Vimpeli Alajärveltä kaikki kolme pistettä haki. Tunnelmakaan ei mikään kovin kummoinen katsomossa ollut. Olisin odottanut vähän kovempaa meininkiä kun Vimpelistäkin kuitenkin oli aika paljon kannattajia Alajärvelle matkustanut. Vähän vaikutti siltä, että molempien joukkueiden kannattajat tiesivät jo etukäteen mitä tuleman pitää. Alajärveläiset vaikuttivat olevan jo valmiiksi alistuneita kohtaloonsa eikä vimpeliläisetkään mitään hurmosta saaneet päälle odotetusta rutiinivoitosta.
Tänään alkaa Championship ja ennen kaikkea Ilveksen kiekkokausi perinteisellä Tampere-Cupin paikallistaistolla! Kyllä se on vaan hienoa päästä näkemään oma rakas seura taas pitkästä aikaa kaukalossa!
Kesän aikana Ilves on vahvistanut kahta osa-aluetta, jotka olivat viime kaudella puutteellisia: sentteripeliä ja hyökkäyksen jalkanopeutta. Sentteriosastolle on nyt jopa ylitarjontaa Lukas Jasekin ja Luke Henmanin hankintojen myötä. Ja sen lisäksi myös yksi muu uusista hankinnoista eli Matic Török pystyy tarvittaessa pelaamaan sentterin paikalla. KooKoosta tulleet Török ja Teemu Engberg tuovat sitä nopeutta lisää hyökkäykseen, minkä lisäksi jalkavat Jakub Kos ja Eemil Laurell saanevat nyt viime kautta enemmän vastuuta. Hyökkäyskalusto vaikuttaa tasapainoisemmalta kuin viime kaudella, mutta laajuutta siinä ei ainakaan vielä ole juuri nimeksikään.
Puolustusosasto on heikentynyt ainakin paperilla viime kaudesta. Kolmea lähtenyttä pakkia (Niklas Friman, Daniel Gazda ja Juho Rautanen) on tullut paikkaamaan ainoastaan Ässistä hankittu Radek Kucerik. Eipä siis myöskään puolustus juurikaan loukkaantumisia kestä tällä miehityksellä. Maalivahtiosastolla ykkösmolari Dominik Pavlat jatkaa, mutta kakkonen Jakub Malek vaihtuu Roope Taposeen. Pienenä heikennyksenä minä tuon näkisin, sillä Taponen ei HIFK:ssa varsinkaan loppua kohden millään tavalla vakuuttanut. Ehkä meidän mainio maalivahtivalmentajamme Markus Korhonen pystyy kuitenkin tekemään taas ihmeitä hänen kohdallaan ja palauttamaan itseluottamuksen hyvälle tasolle.
Ei Ilveksen tämän hetkinen rosteri minun silmissäni ihan mestaruusnipulta näytä, mutta toki kauden aikana sitä varmasti tullaan jälleen vahvistamaan. Tappara on laittanut pettymyskauden jälkeen taas hankintarintamalla kovat piippuun, joten mielenkiintoista on tänään nähdä heidänkin uudet kaverinsa tositoimissa.
Valioliigan alkuunkin on enää viikko!
Lämmittelynä tulee tänä viikonloppuna katsottua varmaan useampikin Championship-matsi. Kyllä tässä jo kesän rauhallisemman jakson jälkeen sitä jalkapallon runsaampaa tarjontaakin on jo alkanut kaipailemaan. Tässä vaiheessa Championshipin avauskierros toimii oivana välipalana ennen ensi viikonlopun pääherkkua.



