#1919
Koppi
Osallistuja
      KissMyBass81 kirjoitti

      Kirjoittelin omaan blogiin opiskelun tehokkuudesta. En nyt puhelimella jaksa ruveta  selvittämään että miten saan linkkailtua sen postauksen mutta eipä siellä montaa viestiä ole eli löytyy helposti 🙂

      Anyways 2h opiskelusetti kuulostaa siltä että mennään helposti siihen että korvataan laatua määrällä. En sano etteikö 2h setti voisi olla todella hyväkin ja tulee noita itsekin satunnaisesti harrastettua mutta hyvin vaikeaa on saada vedettyä semmoista 2h sessiota missä oppisi asioita jotenkin oleellisesti enemmän kuin yhdessä 45min sessiossa.

      Paljon toistoja ja usein on se way to go,eli lyhyemmät sessiot ja useammin 🙂

      Jotenkin myös vähän karsastan tuota tuntimäärän tavoittelua opiskelussa, semmoinen kellon kanssa opiskelu tuntuisi itselle aika raskaalta ja tekee opiskelusessioista ”työtä”.

      Ehdottaisin tavoitteeksi opiskella vaikkapa 5 tai 6 kertaa viikossa 45min pätkät ja jos tuntuu että se on liian vähän niin joinain päivinä sitten vaikka pari sessiota (niin että välissä on ihan kunnon tauko). Tulee menemään vähemmän aikaa ja jäämään enemmän asioita päähän 🙂

      Tietysti ihmiset ovat yksilöllisiä ja joillekin sopii eri tavat tehdä asioita kuin toisille mutta omassa blogikirjoituksessa on tosiaan tarkemmin kirjoitettu tuosta minkätakia pitkät opiskelusessiot huonoja/tehottomia.

      Tsemiä peleihin ja opiskeluihin, varmaan pöydissä ollaan törmäilty ja törmäillään jatkossakin (kirjaimellisesti) 🙂

       

      Kiitos! Oonkin sun blogia seuraillut. Kaikenlaisiin opiskelutekniikoihin pintapuolisesti tutustunut, mutta toi forgetting curve ei soittanut mitään kelloja. Aika jännä että kouluissa edelleen pidetään pitkiä luentoja ilman taukoja.

      Mulle opetettiin jossain tekniikka jossa tehdään 25min sessioita joiden väliin viiden minuutin taukoja, parin kolmen toiston jälkeen pidempi tauko, eli ihan putkeen tota 2-tuntista ei ollut tarkotus tehdä. Itselleni opiskelussa suurin haaste on ollut nimenomaan sessioiden lyhyys. Epäkiinnostavan aiheen opiskelu tyssää usein alkuunsa kun puhelin eksyy jotenkin käteen.

      Opiskelun laatuun täytyy kiinnittää huomiota ja kokeneemmilta pelaajilta aina kiva saada vinkkejä.
      Tällä hetkellä mulla on kuitenkin aikaa, joten tarkoitus olisi nimenomaan elää ja hengittää turnauspokeria loppuvuosi. 50h tavoite kirjallisena tuo mulle painetta opiskella silloinkin kun ei kiinnostaiskaan niin paljon. Omiin heikkouksiini kun ei kuulu liika epämieluisten tehtävien suorittaminen.

      Eli 50h tavoitetta en ole hylkäämässä, mutta täytynee kiinnittää enemmän huomiota siihen, että se pirstaloituu jollain tavalla päivien sisälle järkevästi. Toinen hyvä pointti tuolta sun blogin puolelta oli noi “soft skillit” ne on mulla perinteisesti ollu hukassa. Tai ainakin liikunta. Lisätääs tavoitteeseen siis 1h liikuntaa päivässä. Heti huomisesta alkaen.