Reissun alku meni aikalailla niin metsikköön kuin vain voi. Hieman ennen Tamperetta joku heittäytyi junan alle ja nökötettiin keskellä metsikköä reilut pari tuntia ennen kuin päästiin Tampereelle, jossa vaihdettiin junaa. Tuli istuttua ravintolavaunussa just tapahtuma aikaan ja oli kyllä jumalaton kolina junan alla ![]()
No, tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että myöhästyin laivasta. Laitoin muulle porukalle viestiä, että menevät edeltä ja tulen seuraavalla perästä. En tiedä miten oli mahdollista, mutta muu porukka sitten sympatia myöhästyi myös laivasta ja piti hommaa koko köörille uudet liput
siivooja kai pääsi naukkailemaan korkkaamattomat kuoharit käyttämättömässä hytissä.
Hyvänä puolena oli kyllä majoitus. Kämppä on tosi hyvä, parveke ankaran kokoinen ja muutenkin puitteet kuosissa. Eilen oli kyllä melko pelti kiinni, kun junassa meni hieman pidempään. Tänään ottaa vaan pienet sievät ja illalla takaisin kylille pyörimään.



