Vastaa aiheeseen: Nasuj – Forward Momentum

#26720
nasuj
Osallistuja

      Hehee muisti on hyvä, mutta niin saatanan lyhyt. Hieronta onkin vasta huomenna.

      Eipä se mitään. Ajelin heti yhden jälkeen pikku päiväreissulle. Kävin thaikussa syömässä ja vähän shoppailemassa. Talvikengät oli ostoslistalla, mutta ei löytynyt sopivia. Sen sijaan mukaan tarttui uudet Sonyn nappikuulokkeet. Eivät olleet kalliit, vain 50e. Kieltämättä laatu oli silti hivenen pettymys, vaikka tiesin ettei tuolla rahalla passaa paljoa odottaa. Katselin netistä arvosteluita ennen ostopäätöstä ja niitä kehuttiin, mielestäni kyllä aivan liikaa. Sopivat kuitenkin hyvin korviin ja eiköhän noilla lenkkeile, vaikkei nyt oikein mitään kiksejä biiseistä saakkaan. Täytyy tilata jotku kunnon kuulokkeet, kun on enemmän rahoissaan / itselle joululahjaksi.

      Päivästä on siis yritetty nauttia. Se tietty levottomuus ja ahdistus sitä tahtoo silti nykyään aina varjostaa, mutta ne saavat myös arvostamaan hyviä hetkiä enemmän. Tänään semmoinen oli aiempien lisäksi vierailu vanhan ystävän luona, jota näkee liian harvoin. Oltiin ennen naapureita ja hengattiin joka päivä, sekä touhittiin kaikenlaista. Juttu jatkui niinkuin ei olisi mitään väliä näkemisessä ollutkaan. Se on aina hyvä juttu.

      Tuolla näyttäisi olevan 30e rebuy omaha täksi iltaa. Tietysti aivan liian iso peli minulle tällä hetkellä, mutta taidan koittaa ammuksen tai kaksi + ädäri, josko lähtisi rullaamaan. Toivottavasti perjantain Main Eventtiin tulee satelliitteja tarjolle. Ei näy ainakaan vielä olevan. Toki voisin myydä pinnoja tutuille tai miksei tuntemattomillekkin.

       

      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko nasuj.
      Go to top