Eile oli mulle toinen isänpäivä isänä. Mun on pakko sanoa, että nyt kun olen saanut jälkikasvua ja päässyt tarkkailemaan hänen kasvamistaan ja kehittymistään ja reflektoimaan sitä omien vanhempieni kanssa niin näen hänessä todella paljon yhtymäkohtia itseeni. Suurimpana yhdistävänä juttuna joka on keskusteluista noussut on jatkuva ympäristön tarkkailu. Mulla on itselläni jopa sosiaalisia tilanteita haittaavasti taipumus seurata ihmisiä ja asioita ympärilläni sekä painaa mieleen heidän tapojaan ja käyttäytymismallejaan. Epäilemättä lapseni tekee samaa, sillä hän vaikuttaa obsessoituneelta ympäröivään maailmaan. Mielestäni on kauhean kiinnostavaa nähdä miten toiset tuntemattomat ihmiset toimii maailmassa ympärilläni ja se on minulle suurta viihdettä. Tämä tietysti tapahtuu usein omien sosiaalisten kohtaamisten kustannuksella, esimerkiksi jos viereisessä pöydässä käydään jotain turhanpäiväistä keskustelua asiasta X, niin en malta olla hieman salakuuntelematta ja ottamatta pientä riidiä siellä tapahtuvasta tilanteesta. Tietenkään samaan aikaan en pysty keskittymään yhtään asioihin jotka tapahtuvat nenäni edessä. Myös jos näen missä vain tapahtuvan jotain on minun todella vaikea olla valtavan utelias tapahtuneesta ja siihen johtaneista seikoista. Koen myös olevani kohtalaisen hyvä ymmärtämään ympärilläni tapahtuvia asioita ja niihin liittyviä ihmisiä ja heidän tarkoitusperiään vain hetken seurannan perusteella.

Livepokeripöydissä vastaavien taitojen ja kiinnostuksen luulisi tulevan arvoonsa arvaamattomaan, mutta menestystä ei itselleni ole juurikaan herunut noista karkeloista. Tietenkin otanta mulla on vielä varsin pieni. Mitäköhän veikkaisin, jotain 120 livekisaa ehkä total, joista varmaan puolet Tallinnan tiimikisojen takia pelattuja turnauksia. Toisaalta fieldien pitäisi olla paljon pehmeämmät kuin netissä ja ylipäänsä oma lähestymistapani vähintäänkin ihan hyvä. Juttelin tossa yhden kaverini kanssa, joka laittoi blogini avauksen jälkeen viestiä ja sanoi, että kokee varsin samalla tavalla livepeleistä ja myös resonoi sen kanssa miten pelaan. Mutta menestys oli varsin vaatimatonta. Viestittelimme sitten hieman ja tuli vaihdettua vähän ajatuksia. Yksi oli tietenkin toi varianssi. Toiseksi totesin itse ainakin lähestyneeni todennäköisesti aivan liian ylimielisesti livepelejä ja pelanneeni jopa jonkinlaisen paineen alla niissä tilanteissa. Ei pelkästään siksi, että vastustajani näkee minut vaan ihan jos minulle olisi siunaantunut esim. EPT Mainissa pöytä missä mulla on käytännössä seitsemän totaalia kanssani, niin se paine siitä että tästä pöydästä on pakko saada menestystä ja merkkejä, koska olen paljon parempi. Sitten olen yrittänyt pakottaa peliä ja pelata aivan naurettavan määrän käsiä näitä kaloja vastaan “saadakseni jokaisen murun EV:tä” ja pari tuntia myöhemmin poistunut pöydästä ilman merkkejä. Siis aivan liian suurella egolla hommia. Tehdään yksinkertaisesti prosessista monimutkaista ihan turhan takia. Sitten jostain syystä ringeissä, missä on lähinnä ammattilaisia merkkipino kasvaa usein kohtalaisella tahdilla. Tilannetta tulee siis kunnioittaa. Tiimikisat ovat olleet erikseen, sillä jokainen turnaus ja käsi on tärkeä siinä hommassa. Voi kun osaisin aina suhtautua peleihin vastaavalla vakavuudella ja ammattimaisuudella.

Mulla on perjantaina lähtö Amsterdamiin MCOP:iin, jossa aion viihtyä noin viikon verran. Luulen, että näiden asioiden reflektoiminen etukäteen on ihan hyödyllistä, kun viimeisestä livepokerikädestä on vierähtänyt taas noin kahdeksan kuukautta. Aluksi pöydissä tulee luonnollisesti olemaan törkeät tärinät. Hyvä tapa hankkiutua niistä eroon on ajaa pari rankkaa jakoa sisään ja siitä sitten saada vähän normaalimpi tunnelma niihin hommiin. Voisin myös yrittää hieman käyttää näitä empaattis-psykologistaitojani ja ihan oikeasti katsoa sitä ihmistä, jonka kanssa pelaan. Mellasen Kasper sanoi tästä mulle varmaan vuonna 2016 jo, mutta neuvo alkaa ehkä pikku hiljaa menemään perille. Kerran Kasper veti minut Barceloanssa ihan pöydästä sivuun, kun ei kestänyt katsoa ajamistani ja antoi mulle kunnon isällisen puhuttelun. Olin aikaisemmassa jaossa just ajanut jotain paikallista painijan näköistä tatuoitua kaljupäätä, jolla oli metri kertaa metri kokoinen kello ranteessa jollain paskagutterilla johon olin osunut riverillä ja sain maksun joltain kolmannelta parilta. En itse ollut jaosta moksiskaan, mutta luulen että pieni palautus maanpinnalle oli kyllä aivan paikallaan. Kassu sanoi: “Kato nyt vittu tota jätkää! Mitä sä puuhaat kun koitat tollaista ukkoa ajaa??” En ollut itse jaon aikana tyyliin edes huomannut kenen kanssa pelaan. Nuoret nettipelaajat..