Ruotsalainen rahapeliyhtiö ATG syyttää Veikkausta kilpailun estämisestä ja määräävän markkina-asemansa väärinkäytöstä. Yhtiö on tehnyt asiasta virallisen selvityspyynnön Suomen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV).
ATG:n toimitusjohtaja Hasse Lord Skarplöth kertoo yhtiön havainneen viisi erillistä toimintatapaa, joiden uskotaan estävän kilpailua Suomen rahapelimarkkinoilla. Selvityspyyntö liittyy erityisesti vuoteen 2027, jolloin Suomen rahapelijärjestelmän on tarkoitus siirtyä lisenssipohjaiseen malliin.
– Olemme havainneet viisi Veikkauksen toimintatapaa, jotka herättävät kysymyksiä. Siksi olemme pyytäneet Kilpailu- ja kuluttajavirastoa tutkimaan, ovatko nämä toimet lain hengen mukaisia, Skarplöth sanoo.
Näistä asioista ATG syyttää Veikkausta:
- Yhteistyön päättäminen ja sopimusehdot
ATG:n mukaan Veikkaus päätti yli 15 vuotta kestäneen yhteistyönsä heidän kanssaan. Tämä on nyt estänyt ruotsalaisia asiakkaita lyömästä vetoa suomalaisista ravikilpailuista. Veikkaus olisi vaatinut sopimusta, joka ulottuisi vuoteen 2030 – ehtoa, jota ATG ei omien sanojensa mukaan voinut hyväksyä rahapeliuudistuksen vuoksi. - Ruotsalaisen sisällön rajoittaminen Suomessa
ATG väittää, että Veikkaus on rajoittanut Ruotsin ravisisällön tarjontaa suomalaisille asiakkaille. Tällä hetkellä suomalaiset eivät voi lyödä vetoa keskiviikon pääkilpailusta, eikä tulevaisuudessa lainkaan Ruotsin kohteista. - Tuotantoresurssien sitominen
Veikkaus on tehnyt pitkäaikaisia sopimuksia tv-tuotantohenkilöstön kanssa, jotka ulottuvat vuoteen 2030 asti. ATG katsoo, että tämä estää kilpailijoita saamasta käyttöönsä samoja tuotantoresursseja ja henkilöitä. - Yksinoikeussopimukset näkyvyydestä
Viimeisen vuoden aikana Veikkaus on ATG:n mukaan solminut 4–6 vuoden mittaisia yksinoikeussopimuksia muun muassa Viaplayn, Suomen Jääkiekkoliiton ja asiantuntijasisällön tuottajien kanssa. Tällä tavoin Veikkaus varmistaa näkyvyyden itselleen ja sulkee ulkopuoliset toimijat pois. - Asiakasrekisterin siirto uuteen yhtiöön
Veikkaus aikoo siirtää yli miljoona asiakasta nykyisestä monopoliyhtiöstä tulevaan lisenssiyhtiöönsä. ATG:n mukaan tämä antaisi valtavan kilpailuedun, koska muut toimijat joutuisivat rakentamaan asiakaspohjansa tyhjästä.
Veikkaus ei ole vahvistanut väitteitä, mutta on kommentoinut yleisellä tasolla pitävänsä syytöksiä virheellisinä ja perusteettomina.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ole vielä kommentoinut, millä aikataululla se ottaa asian käsittelyyn. Kilpailuoikeudelliset selvitykset voivat kestää kuukausia tai jopa vuosia, mutta ATG:n mukaan on tärkeää, että viranomaiset toimivat ennen uuden lisenssijärjestelmän voimaantuloa vuonna 2027.
Lähde: iltalehti.fi