Pokerigaalassa Vuoden läpimurto -palkinnon voittanut Kalle Parkkinen on jatkanut vahvaa pelaamistaan myös loppuvuoden turnauksissa.
Viimeisimpänä hän sijoittui toiseksi €550 No Limit Hold’em Second Chance -turnauksessa Cannesissa ja ansaitsi 29 730 euron palkintorahat.
Parkkinen rahasti hiljattain yli 20 000 euroa Belgian Namurissa €1000 Mystery Bounty -turnauksesta ja ehti sen jälkeen rahastaa vielä kolmesti EPT Prahan turnauksissa ennen kuin jatkoi matkaansa Cannesiin.
Samassa turnauksessa syksyn hyvässä vireessä pelannut Luka Sorainen sijoittui 18:nneksi ja ansaitsi 2 180 euroa.
Loppuvuoden turnauksissa on ollut selvä trendi: nuoret suomalaiset pelaajat keräävät rahastuksia jatkuvasti. Tämä ei ole sattumaa, vaan pitkien pelituntien, myöhäisten iltojen ja kurinalaisen työn tulosta. Sillä aikaa kun osa jo miettii joulun herkkuja, nuoret pelaajat jatkavat täysillä.
On ilo seurata, miten suomalaiset nuoret pelaajat menestyvät kansainvälisillä areenoilla. Monet uudet nimet ovat nousseet esiin ja osoittavat, että suomalainen pokeritaito kestää vertailun suurimpien pokerimaiden kanssa.
Voisiko ensi vuosi olla se hetki, jolloin suomalainen pelaaja voittaa WSOP-rannekkeen tai EPT:n pääturnauksen? Aika näyttää, ja sattumalla on oma osansa, mutta osaamisesta ja työnteosta menestys ei ainakaan jää kiinni.
€550 No Limit Hold’em Second Chance -finaalipöydän rahastukset
| Sijoitus | Pelaaja | Palkinto |
|---|---|---|
| 1. | Gabriel Rymar | €47,580 |
| 2. | Kalle Parkkinen | €29,730 |
| 3. | Fabrod Nazari | €21,230 |
| 4. | Loic Menneteau | €16,330 |
| 5. | Valentin Francois | €12,560 |
| 6. | Steinn Karlsson | €9,660 |
| 7. | Mathieu Mariani | €7,430 |
| 8. | Luigi Giudice | €5,720 |
| 9. | Hans Erlandsson | €4,770 |
🎯 Lue myös: Pokerigaalassa palkitut – Vuoden 2025 kirkkaimmat tähdet
























