Velipekka Nummikoski jättää Veikkauksen ja palaa politiikan ytimeen. Samalla päättyy yksi kiinnostava luku suomalaisen rahapelijärjestelmän historiassa. Nummikoski oli vuosien ajan Veikkauksen näkyvimpiä ja taitavimpia puolustajia, mutta lopulta edes hyvä viestintä ei pystynyt peittämään järjestelmän ristiriitoja.
Velipekka Nummikosken siirtyminen Kokoomuksen ministeriryhmän neuvonantajaksi on tavallaan paluu kotiin. Ennen pitkää uraansa rahapelialalla hän työskenteli vuosia kokoomuksen palveluksessa ja muun muassa Sauli Niinistön, Jyrki Kataisen ja Ilkka Kanervan alaisuudessa.
🎯 UUSI TARJOUS!
🤩 EKSKLUSIIVINEN TARJOUS!
UUNITUORE CASINO
🙋♂️ UUSI JULKISTUS!
UUSI PAY'N'PLAY
5 - 500 KÄTEISKIERROSTA TAI JOPA 30 000€
Talleta ja saat Sala-pyörästä kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai käteistä!
PELAA NYT🐻❄️ARKTINEN UUTUUS
UUSI POKERISIVU
🎣 KALA-ALLAS
💰ILMAISKIERROKSIA TAI KÄTEISTÄ
JOPA 50 000€ tai kierrätysvapaita ilmaiskierroksia
Talleta vähintään 20€, saat kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai käteistä!
PELAA NYTUUSI TARJOUS!
Suurelle yleisölle Nummikoski tuli kuitenkin tutuksi aivan toisesta maailmasta. Ensin RAY:n toimitusjohtajana ja myöhemmin Veikkauksen varatoimitusjohtajana hänestä tuli yksi suomalaisen rahapelimonopolin näkyvimmistä kasvoista.
Ja tässä tehtävässä Nummikoski oli hyvä. Erittäin hyvä.
Hän tunsi järjestelmän läpikotaisin, esiintyi rauhallisesti ja pystyi perustelemaan vaikeitakin asioita uskottavasti. Kun Veikkausta arvosteltiin, Nummikoski osasi siirtää keskustelun yksittäisestä ongelmasta lainsäädäntöön, poliittisiin päätöksiin tai suomalaisen rahapelijärjestelmän kokonaisuuteen.
Se oli taitavaa viestintää. Ongelma oli siinä, että jossain vaiheessa viestinnän tehtävästä tuli lähes mahdoton.
Veikkauksen ristiriitoja ei voinut loputtomasti selittää
Veikkauksen vanhassa asemassa oli perustavanlaatuinen ristiriita. Yhtiön piti myydä rahapelejä ja tuottaa valtavasti rahaa yhteiskunnalle, mutta samalla monopolia perusteltiin ennen kaikkea rahapelihaittojen ehkäisemisellä.
Niin kauan kuin järjestelmän yleinen hyväksyttävyys pysyi korkealla, ristiriitaa pystyi perustelemaan. Kun kritiikki alkoi kasvaa, tehtävä vaikeutui nopeasti.
Vuonna 2019 Veikkauksen ympärillä kohistiin muun muassa sen markkinoinnista ja peliautomaattien sijoittamisesta kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille. Samaan aikaan keskustelu rahapelihaitoista voimistui.
Nummikoski oli toistuvasti näiden keskustelujen keskiössä. Hänen roolinsa alkoi näyttää epäkiitolliselta: mitä enemmän Veikkauksen ympärille kasautui ongelmia, sitä useammin juuri hänen tehtäväkseen jäi selittää julkisuudessa, miksi järjestelmä oli edelleen puolustamisen arvoinen.
Minulle syntyi noina vuosina vaikutelma, että Nummikoski ikään kuin uhrattiin Veikkauksen kasvoiksi. Hän oli johtaja ja viestijä, jonka tehtävänä oli puolustaa organisaation toimintaa ja valittua linjaa.
Siinä hän onnistui pitkään poikkeuksellisen hyvin. Veikkaus ja Nummikoski olivat taitavia perustelemaan, miksi Veikkausta ei pitäisi tarkastella samalla tavalla kuin tavallista rahapeliyhtiötä. Rahapelaaminen kytkettiin osaksi laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta, jossa monopoli, edunsaajat ja haittojen ehkäiseminen muodostivat yhden paketin.
Nummikoski oli tämän viestin ehkä taitavin välittäjä, mutta parhaallakin viestinnän ammattilaisella on rajansa.
Kun kritiikkiä tulee tarpeeksi monesta suunnasta ja ihmisten näkemä todellisuus alkaa olla ristiriidassa yhtiön oman viestin kanssa, ongelmaa ei enää ratkaista paremmilla sanavalinnoilla.
Ja Veikkauksen kohdalla raja tuli lopulta vastaan.
Radiohiljaisuus oli oikea ratkaisu
Veikkauksen vaikeimpina julkisuusvuosina jokainen uusi ulostulo alkoi sisältää riskin uudesta kohusta.
Nummikosken omalle kohdalle osui myös ylilyöntejä. Erityisesti hänen vuonna 2019 Veikkauksen edunsaajille lausumansa kommentti siitä, kuinka ”mä maksan teidän palkan”, levisi laajasti julkisuuteen. Nummikoski pyysi myöhemmin sanojaan anteeksi.
Pian tämän jälkeen Veikkauksen ja Nummikosken näkyvyys sosiaalisessa mediassa hiljeni käytännössä kokonaan.
Itse ajattelen, että se oli yhtiön kannalta ainoa järkevä ratkaisu.
Veikkaus oli päätynyt pisteeseen, jossa jatkuva puolustaminen olisi voinut vain pitää ongelmia esillä ja antaa kriitikoille uusia tarttumapintoja.
Jos itse järjestelmä on muuttumassa, vanhan järjestelmän puolustamiseen ei kannata käyttää loputtomasti energiaa.
Monopolin puolustajasta lisenssimallin rakentajaksi
Nummikoski tunnettiin pitkään yhtenä Veikkauksen monopolin näkyvimmistä puolustajista. Lopulta hän oli mukana tekemässä aivan päinvastaista: rakentamassa Suomen siirtymistä lisenssijärjestelmään.
Tätä voi halutessaan kutsua takinkäännöksi.
Itse ajattelen, että Nummikoski teki molemmissa tilanteissa vain sitä, mitä hänet oli palkattu tekemään. Kun Veikkaus puolusti monopolia, hän perusteli monopolia. Kun yhtiössä ymmärrettiin, ettei vanha järjestelmä enää pystynyt kanavoimaan suomalaisten verkkopelaamista riittävän tehokkaasti, Nummikoski oli mukana viemässä Suomea kohti lisenssimallia.
Veikkaus itse kiitti viime vuoden lopulla Nummikoskea hänen merkittävästä panoksestaan uuden rahapelilain syntymisessä. Se on melkoinen päätös pitkälle Veikkaus-uralle.
Vuosien ajan suomalaisille kerrottiin, miksi monopolijärjestelmä oli juuri oikea tapa järjestää rahapelaaminen. Lopulta järjestelmän keskeiset toimijat joutuivat itse myöntämään käytännössä sen, minkä alan kriitikot olivat sanoneet jo pitkään: verkkopelaamisessa monopoli ei enää toiminut riittävän hyvin.
Nyt Nummikoski jättää Veikkauksen juuri, kun suomalainen rahapeliala valmistautuu suurimpaan muutokseensa vuosikymmeniin. Hän palaa politiikkaan mukanaan kokemus sekä vanhan monopolin puolustamisesta että sen osittaisen purkamisen valmistelusta.
Siinä on hänen Veikkaus-uransa kannalta lähes täydellinen loppukuva.
Velipekka Nummikoski ei ollut Veikkauksen ongelma. Hän oli vuosien ajan kilpi, jonka tehtävänä oli saada Veikkauksen ongelmat näyttämään ratkaistavilta. Siinä hän oli erittäin hyvä. Lopulta vastaan tuli se, mitä edes Suomen rahapelialan taitavimpiin kuulunut viestijä ei pystynyt puhumaan paremmaksi: todellisuus.
