Tuo parisuhteen ”hiipuminen” onki hauska paradoxi jotenkin. Kun nykysellään se hiipuminen tarkottaa niitten tuoreitten rakastumisen tunteitten katoamista ja sen hetken jälkeistä elämää, kun ei enää pysty/tarvii koittaa olla kotona mitään muuta kun oikeesti on. Sillon sitten erotaan ystävinä ja etsitään uus kumppani ja koetaan taas se rakastumisen tunne. Ja sama uudelleen.
Se parisuhde muuttuu kumppanuudeksi jossain vaiheessa ja kun se tapahtuu, tuntee sen syvimmän rakkauden muodon. Ei laitella pusukuvia someen, ei tuuletella kamuille upeaa kumppania ja päivittäisiä syviä keskusteluja. Tehdään omia juttuja ja joitain yhteisiä juttuja ja tunnistetaan tilanteet, joissa se kumppani tarvitsee puolisoaan.