Kuvassa Lauri Markkanen levittää käder sivuille. Hänellä on päällään valkoinen pelipaita.

Historiallinen hetki edessä – Susijengi tavoittelee ensimmäistä arvokisamitaliaan Kreikkaa vastaan

nettipokeri.com |

Koripallon EM-kisat huipentuvat Suomen osalta sunnuntain pronssiotteluun, jossa Susijengi hakee historian ensimmäistä arvokisamitaliaan Kreikkaa vastaan.

EM-kisoissa on jäljellä enää kaksi ottelua: pronssipeli ja loppuottelu. Susijengi on pelannut unelmaturnauksen ja eteni sensaatiomaisesti mitalipeleihin. Välierässä Suomi haastoi Saksan, mutta taipui lopulta 98–86.

Kreikka sen sijaan jäi välierässä täysin Turkin jalkoihin ja koki murskatappion 94–68. Kreikka on ollut historiallisesti vahva arvokisajoukkue viidellä EM-mitalillaan, mutta viimeisestä on jo 16 vuotta – edellinen mitali, pronssi, tuli vuonna 2009.

Ottelusta on tulossa taistelu, jossa Suomen motivaatio on erityisen suuri historiallisesta panoksesta johtuen.

Kreikka suosikkina kertoimien valossa

Vedonlyönnissä Kreikka on asetettu selkeäksi suosikiksi. Esimerkiksi Wildz tarjoaa kertoimet:

  • Kreikka 1.45
  • Suomi 2.55

Suomi on kuitenkin jo näissä kisoissa ehtinyt näyttämään, miten selkeät ennakkosuosikit kaadetaan.

Kreikka–Suomi pelataan sunnuntaina 14. syyskuuta klo 17:00. Ottelu näkyy ilmaiseksi Neloselta ja Jimiltä sekä Ruudun suoratoistopalvelusta. Ennakkostudio käynnistyy jo klo 16:00.

TARJOUKSET

Valitse näistä bonuksista

Suomalaisen Mutkaton

Voitot minuutissa

Täysin kierrätysvapaa

1€ TALLETUKSELLA 30 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ

Kultajahti ensitallettajllle

Meiltä ekstrana 50 ilmaiskierrosta Reactoonziin

Vain 1x-kierrätys!

TALLETA – SAAT KULTAJAHDIN LISÄKSI 50 ILMAISKIERROSTA REACTOONZ-PELIIN. VAIN 1x-KIERRÄTYS!

Toiseksi suurin pokeriverkko

Fisuja riittää!

100% BONUS 1500 DOLLARIIN ASTI

Ei kierrätystä

Tervetuliaspeli turbiini ensitalletuksella

KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 1000€

100% bonus 100€ asti

5 ilmaisvetoa 10€ asti

Korotettuja kertoimia

VEDONLYÖNTI AUKI – BETSIT SISÄÄN!

Kokeile Tuplauspeliä 10 kertaa

Voita jopa 5000€

Vain 1x kierrätys

TUPLAA JA VOITA 5000€

WILDZ BOOSTATUT KERTOIMET

PÄIVÄNBUUSTI

Valioliiga

13/09 • 22:00

Brenford vs. Chelsea

Maalintekijä – Joao Pedro (CHE)

Milloin tahansa

🚨 TUOREIMMAT

KESKUSTELUFOORUMI