Ruotsalaisen peliyhtiön ATG:n logo. Logo on keltainen ja siinä on kolme kirjainta. Taustalla on sinistä ja valkoista väriä.

Ilmaista rahaa ATG:ltä? – Tekninen vika käynnisti huhumyllyn

Antti Tiainen |

Ruotsalaisen vedonlyöntiyhtiö ATG:n sivuilla useat kasinopelit ovat tällä hetkellä poissa käytöstä teknisen vian vuoksi. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa on levinnyt väitteitä, että käyttäjät ovat voineet nostaa suuria rahasummia ilman talletuksia tai voittoja.

Yksi lukija kertoo havainneensa ongelman keskiviikkona lounasaikaan.

– Tuntui siltä kuin tilillä olisi ollut loputtomasti pelirahaa. Jos sai pelattua itsensä plussalle, pystyi nostamaan esimerkiksi 20 000 kruunua saman päivän aikana, hän kertoo. Hänen mukaansa sekä ystävät että työkaverit onnistuivat tekemään vastaavia nostoja.

Väitteiden mukaan rahat tulivat käyttäjille suoraan Swish-maksuina, jotka ovat Ruotsissa yleisesti käytössä oleva mobiilimaksutapa.

ATG kiistää väitteet – mutta tutkii asiaa

ATG:n tiedottaja Camilla Hasselström kiistää väitteet siitä, että rahaa olisi maksettu asiakkaille ilman syytä.

– Tällaista ei ole tapahtunut. Emme näe merkkejä siitä, että rahaa olisi kadonnut, mutta tutkimme asian tarkkaan. Tämän vuoksi olemme toistaiseksi sulkeneet Blueprint Casinon pelit, Hasselström kommentoi Aftonbladetille.

ATG ei toistaiseksi ole julkaissut tarkempaa teknisen vian syytä tai aikataulua, milloin pelit palaavat normaalisti käyttöön.

Lähde: aftonbladet.se

TARJOUKSET

Valitse näistä bonuksista

Suomalaisen Mutkaton

Voitot minuutissa

Täysin kierrätysvapaa

1€ TALLETUKSELLA 30 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ

Kultajahti ensitallettajllle

Meiltä ekstrana 50 ilmaiskierrosta Reactoonziin

Vain 1x-kierrätys!

TALLETA – SAAT KULTAJAHDIN LISÄKSI 50 ILMAISKIERROSTA REACTOONZ-PELIIN. VAIN 1x-KIERRÄTYS!

Toiseksi suurin pokeriverkko

Fisuja riittää!

100% BONUS 1500 DOLLARIIN ASTI

Ei kierrätystä

Tervetuliaspeli turbiini ensitalletuksella

KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 1000€

100% bonus 100€ asti

5 ilmaisvetoa 10€ asti

Korotettuja kertoimia

VEDONLYÖNTI AUKI – BETSIT SISÄÄN!

WILDZ BOOSTATUT KERTOIMET

PÄIVÄNBUUSTI

Mestarien Liiga

20/08 • 22:00

Bodo/Glimt vs. SK Sturm Graz

Maalintekijä – Kasper Waarst Hogh (BOG)

Milloin tahansa

🚨 TUOREIMMAT

KESKUSTELUFOORUMI