Yhdysvaltalainen uutisjätti CNN on tehnyt merkittävän peliliikkeen ja ryhtynyt yhteistyöhön ennustemarkkina-alusta Kalshin kanssa. Yksinoikeudella solmittu sopimus tuo Kalshin todennäköisyysdatan näkyväksi osaksi uutiskanavan televisiolähetyksiä ja verkkosisältöjä.
Ennustemarkkinat ovat tekemässä lopullista läpimurtoaan valtavirtaan. CNN on ilmoittanut solmineensa eksklusiivisen kumppanuuden yhdysvaltalaisen Kalshin kanssa.
Sopimuksen myötä Kalshin tarjoama reaaliaikainen data ja todennäköisyysarviot tulevat näkymään CNN:n televisio-, digitaali- ja sosiaalisen median kanavissa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että uutisten lomassa voidaan nähdä ”ticker” eli uutisnauha, joka näyttää markkinoiden ennusteita esimerkiksi politiikan, kulttuurin tai jopa sään kehityksestä.

Ennustemarkkinadata valtavirtaan
Kalshin perustaja ja toimitusjohtaja Tarek Mansour kertoi Axiosille yhtiön tavoitteena olevan ”kulttuuristen ja poliittisten tulevaisuuden tapahtumien todennäköisyyksien auktoritatiivisin lähde”. Hänen mukaansa uutismediat voivat auttaa katsojia tulkitsemaan tulevaisuutta integroimalla ennustemarkkinoiden datan osaksi journalismia.
Sopimus on CNN:lle ilmainen, mutta vastineeksi se on sitoutunut yksinoikeuteen. Kanava ei siis voi tehdä yhteistyötä Kalshin kilpailijoiden, kuten kryptopohjaisen Polymarketin, kanssa.
CNN ei ole ainoa media, joka on herännyt ilmiöön. Yahoo Finance on jo integroinut Polymarketin datan palveluunsa, ja Time-lehti sekä Sports Illustrated tekevät yhteistyötä Galacticin kanssa.
Kalshi on kuitenkin alan suurimpia pelureita. Yhtiö paljasti tiistaina saattaneensa päätökseen vuoden kolmannen rahoituskierroksensa, joka nosti sen arvostuksen hurjaan 11 miljardiin dollariin.
Mansour vihjasi, että yhtiö etsii aktiivisesti lisää kumppanuuksia uutishuoneiden kanssa.
























