Näkökulma: Kun pokeria pelattiin salaa merillä

Kun minun pokeripöytäni ovat Las Vegasin tai Tallinnan kasinoilla ja blindit nousevat tasaisesti minuutti minuutilta, on vaikea kuvitella, millaisessa ympäristössä isäni aikoinaan pelasi omat korttipelinsä. Yhdellä puolella moderni turnauspokeri, solverit ja kylmä matematiikka, toisella puolella 1960-luvun laivat, miehistön hyttien hämärät ja salaa pelatut sököpöydät.

Minä olen pokerinpelaaja, lajini on Texas Hold’em. Olen pelannut turnauksia ympäri maailmaa; Yhdysvalloissa, Tšekeissä ja Virossa, ja suuri osa matkustamisestani liittyy tavalla tai toisella pokeriin. Isäni taas pelasi nuoruudessaan sököä ja vaihtopokeria, mutta hänen korttitarinansa alkaa meriltä, ajalta jolloin rahapelejä pelattiin enemmän ajan tappamiseksi kuin ammattimielessä.

Pelit maailman merillä

1960-luvulla isäni vietti lyhyen jakson merimiehenä. Laivan arki kulki neljän tunnin työvuoroissa, joita seurasi kahdeksan tuntia vapaa-aikaa, vuorokauden ympäri laivan ollessa merillä. Vapaa-aikaa oli paljon, ja miehistö tarvitsi jotakin, mikä täyttäisi päivät ja pitäisi mielen virkeänä.

Rahasta ei olisi saanut pelata, mutta käytännössä korttipelit kuuluivat arkeen. Miehistössä oli väkeä monista eri maista, mutta suomalaiset vetäytyivät usein omiin pöytiin pelaamaan sököä ja vaihtopokeria. Sökö ilman panosta on hankalaa, joten pöydässä oli aina oltava jonkin verran rahaa, että pelin kulkua pystyi seuraamaan. Kierroksen voittaja vei potin, ainakin siihen asti, että perämies sattui kulkemaan ohi ja keskeytti pelin.

Satamissa ei isäni kuitenkaan pelannut. Hän käytti aikansa tutustuakseen uusiin kaupunkeihin ja maihin. Pelaamisesta ei puhuttu, eikä sitä erityisesti etsitty. Pelaaminen oli laivalla ajanvietettä, ei elämäntapa.

Mies seisoo valkoisessa paidassa ja tummissa housuissa kuvan etualalla. Taustalla näkyy laiva, joka on satamassa.

Maailman meriltä tehdashalliin

Kun isäni vaihtoi meret tehtaaseen, korttien peluu kulki mukana. Ruokatauon ventti-pelit olivat lähes rituaali, ja joskus joku järjesti peli-illan kotonaan. Panoksena toimivat kolikot, jotta jännitystä syntyi, mutta kukaan ei hävinnyt suuria summia. Pelimuotona näissä illoissa oli sökö, isäni mukaan “yksinkertainen peli”.

Eri aika, sama kipinä

Minun maailmani on nykyajan turnauspokeripöydissä. Blindit nousevat, solverit laulavat ja päätökset tehdään datan, analyysin ja vuosien kokemuksen pohjalta. Pokeri ei ole vain ajanvietettä, vaan taitoa, matematiikkaa ja psykologista peliä.

Mutta kun kuuntelen isäni kertomuksia 1960-luvun laivoilta, huomaan yhden asian: vaikka maailma ympärillä on muuttunut, ajatus korttipelien takana on sama. Hän pelasi siksi, että peli kiehtoi ja yhdisti ihmisiä. Minä pelaan siksi, että sama kipinä syttyi minussa, vain eri aikakauden säännöillä ja eri mantereilla.

Ehkä olen vain seuraava luku tarinassa, jonka isäni aikoinaan aloitti. Hän seilasi merillä ja tutustui maailmaan satamien kautta; minä kierrän kasinoita ja turnauksia, ja korttipeli johdattaa minua maasta toiseen. Peli muuttuu, mutta intohimo kulkee suvussa.

🎂 UPOUUSI BRÄNDI!