Suomen rahapelijärjestelmän historiallinen muutos houkuttelee kansainvälisiä toimijoita. Ensimmäiset 24 operaattoria ovat jo jättäneet lisenssihakemuksensa.
Suomi valmistautuu siirtymään uuteen aikaan rahapelimarkkinoilla, kun Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmä puretaan.
Eduskunnan hyväksymän lain mukaisesti avoin lisenssimarkkina käynnistyy virallisesti vuoden 2027 heinäkuun alusta.
Tuoreiden tietojen mukaan tuleva muutos on herättänyt laajaa kiinnostusta kansainvälisten peliyhtiöiden keskuudessa.
Rahapelimedia iGamingBusinessin viranomaisille toimittaman tietopyynnön mukaan jo 24 eri operaattoria on ehtinyt jättää lisenssihakemuksensa ollakseen mukana heti alkumetreiltä lähtien.
Varhaisten hakemusten määrä on positiivinen signaali siitä, että Suomen avautuva markkina kiinnostaa myös suuria kansainvälisiä toimijoita, joka tuo markkinalle kuluttajien kaipaamaa kilpailua.
Sääntelyn epävarmuus huolettaa
iGamingBusinessin tietojen mukaan kaikki alan toimijat eivät ole kuitenkaan vielä rynnänneet jättämään hakemuksiaan, vaan osa on valinnut odottavan kannan.
Epävarmuus liittyy erityisesti rahapelimarkkinoinnin sääntöihin sekä vastuullisen pelaamisen vaatimuksiin, joita ei ole vielä täysin lyöty lukkoon. Operaattorit haluavat tarkat tiedot mainonnan rajoituksista ja muista velvoitteista ennen kuin sitoutuvat uuteen järjestelmään taloudellisesti.
Ennusteiden mukaan lisenssinhaltijoiden määrä voi nousta jopa 50 yhtiöön markkinan avautuessa.






















