Sylvester Stallone tuottaa tv-sarjan WSOP:n perustajasta

Toni Rouhiainen |

Yellowstone-sarjasta tuttu Cole Hauser tähdittää uutta televisiosarjaa, joka kertoo Las Vegasin kasinolegenda Benny Binionista. Sylvester Stallonen tuottama draama pureutuu sekä Binionin väkivaltaiseen historiaan että World Series of Pokerin syntyvaiheisiin.

Julkisuuteen on valunut tietoa tv-sarjahankkeesta, joka herättää myös pokerinpelaajien mielenkiinnon. Tuleva suurtuotanto pohjautuu Doug J. Swansonin kirjoittamaan tietokirjaan Blood Aces: The Wild Ride of Benny Binion.

Sarja on parhaillaan kehitysvaiheessa, ja sen tuotannosta vastaavat yhteistyössä Sylvester Stallonen Balboa Productions, Cole Hauserin American Outlaw Entertainment sekä MGM Television.

Tekijöiden tavoitteena on yhdistää elokuvallinen kerronta tarkkaan historialliseen tietoon. Käsikirjoituksessa hyödynnetään muun muassa aiemmin salaisiksi luokiteltuja viranomaisasiakirjoja, jotta modernin Las Vegasin uhkapelimaailman väkivaltaiset juuret saadaan kuvattua autenttisesti.

Lainsuojattomasta kasinokeisariksi

Benny Binion oli yksi Yhdysvaltain rahapelihistorian merkittävimmistä ja ristiriitaisimmista hahmoista.

Teksasissa syntynyt Binion aloitti uransa hevoskauppiaana ja pikkurikollisena, mutta kohosi pian Dallasin alamaailman valtiaaksi. Hänen laiton peli-imperiuminsa nojasi suojelurahastukseen ja brutaaliin voimankäyttöön.

Binionin historiaan liittyy useita veritekoja. Hänet tuomittiin vuonna 1931 Frank Boldingin ampumisesta, mutta hän selvisi ehdollisella rangaistuksella. Viisi vuotta myöhemmin hänet vapautettiin kilpailija Ben Friedenin ampumisyytteistä itsepuolustuksen nojalla.

Hänen huhuttiin myös olleen osallinen pitkäaikaiseen vihanpitoon Herbert ”The Cat” Noblen kanssa, johon liittyi useita murhayrityksiä ja autopommi-isku.

Vuoden 2020-lookilla varustettu Benny Binionin patsas, joka koristaa nykyisin South Point Hotel & Casinoa.

WSOP:n isä

1940-luvun lopulla Binion pakeni oikeudellisia ongelmiaan Las Vegasiin ja brändäsi itsensä uudelleen kasinoalalla. Hän avasi Binion’s Horseshoe -kasinon vuonna 1951 ja toi alalle pelaajaystävällisiä uudistuksia, kuten korkeat panoskatot ja ilmaiset tarjoilut.

Hänen kestävin perintönsä on World Series of Poker, jonka hän käynnisti vuonna 1970. Turnaus nosti pokerin takahuoneista maailmanlaajuiseksi kilpailuksi.

Hauser kuvaili Deadlinen haastattelussa Binionia yhdeksi 1900-luvun suurista lännen hahmoista ja menestystarinoista, joka oli täynnä kunnianhimoa, näkemystä ja rohkeutta – sekä monien kiistanalaisten hahmojen tavoin virheitä.

Stallone puolestaan luonnehti Binionia uuden lännen ikoniksi, joka toimi linkkinä hohdokkaan, vaarallisen ja hämäräperäisen maailman välillä.

Go to top