Teemu Sattanen vaihtoi taktiikkaa toisena iltana – 1 700 euroa plussaa

Kirjoittanut Riitta Sahala |

Teemu ”Teukka” Sattanen otti opikseen Julkkispelien ensimmäisestä illasta. Toisena iltana turha räiskiminen jäi vähemmälle, ja muutos näkyi myös tuloksessa. Sattanen arvioi päättäneensä illan noin 1 700 euroa voitolla.

Ensimmäisen illan jälkeen Teemu ”Teukka” Sattanen kertoi olevansa jo neljännen ammuksen voimin liikkeellä, mutta Julkkispelien toisena iltana pöytään istui hieman erilaisella pelisuunnitelmalla varustettu mies.

Sattasen mukaan edellisen illan virheistä oli otettu opiksi.

– Tänäänhän tultiin ihan eri jalalla liikenteeseen ja opittiin eilisistä virheistä eikä räiskitty, niin meni hyvin, Sattanen summasi pelien jälkeen.

Rauhallisempi lähestymistapa kannatti myös euroissa. Sattasen omien laskujen mukaan illasta jäi mukavasti kotiin vietävää.

– 1 700 euroa omien laskujeni mukaan plussalla. Kyllä, aika hyvä.

Näin ensimmäisen illan vauhdikkaampi meno vaihtui Julkkispelien toisena päivänä onnistuneeseen tulokseen. Ainakin Sattasen kohdalla vanha oppi näytti pitävän paikkansa. Joskus pöydässä kannattaa painaa jarrua kaasun sijaan.

Haluatko itse mukaan Julkkispeleille?

Nettipokeri.comin kuukausikisa on käynnissä, ja palkintona on paikka tuleville Julkkispeleille. Jos haluat päästä itse samaan pöytään tuttujen pokerikasvojen ja julkkisvieraiden kanssa, nyt siihen on mahdollisuus.

👉Lue myös: Amanda Harkimolta loppuivat hiuslenkit – keksi Julkkispeleillä astetta luovemman ratkaisun

Go to top