Kaksi tunnettua huijaria jäi nalkkiin teksasilaisella pokeriklubilla. Miesten taktiikkana oli merkitä kortteja ja pelata yhteispeliä, mutta valpas tubettaja tunnisti kaksikon menneisyydestä.
Floridan ja Kalifornian pokerihuoneilta jo aiemmin porttikiellot saaneet huijarit yrittivät onneaan Teksasissa, mutta jäivät kiinni rysän päältä. Norberto Pardo, 49, ja Yaiquel Mosqueda-Perez, 43, saivat elinikäisen porttikiellon The Lodge Card Clubille Round Rockissa.
Kaksikon kiinnijäämisestä on kiittäminen pokerivloggaaja Anthony Martinoa, joka tunnisti miehet entuudestaan. Martino huomasi miesten pelaavan viereisessä pöydässä ja hälytti välittömästi henkilökunnan.
Klubin henkilökunta keskeytti 1/2/5 dollarin Pot-Limit Omaha -pelin ja otti pakan tarkastukseen. Tutkimuksissa vahvistui, että kortteja oli merkitty.
The Lodge vahvisti myöhemmin pokerimedia PokerNewsille asettaneensa molemmille miehille pysyvän porttikiellon.
Tuttu kaava
Martino oli törmännyt kaksikkoon ensimmäisen kerran jo vuonna 2020 Tampassa, Floridassa. Hänen mukaansa miehillä on hyvin johdonmukainen toimintatapa.
– Meillä oli nämä kaksi kuubalaista pelaajaa, jotka istuivat paikoilla 1 ja 6, toisiaan vastapäätä, Martino kertoi videollaan.
Jos joku muu pelaaja istui näillä paikoilla, kaksikko maksoi tälle paikanvaihdosta. Kun he olivat saaneet haluamansa paikat, he alkoivat signaloida toisilleen ja yrittivät ansoittaa väliin jääneitä pelaajia korotuksillaan.
Martinon mukaan heidän yhteispelinsä oli ilmeistä niille, jotka osasivat katsoa.
Uhkailua ja rikostaustaa
Paljastuminen ei miellyttänyt huijareita. Martino kertoi saaneensa Pardolta uhkaavia tekstiviestejä tapauksen jälkeen.
– Kerron vain sinulle, läski myyrä, että jonain päivänä tulemme kohtaamaan kasvotusten, viestissä uhattiin.
Molemmat miehet ovat viranomaisille tuttuja. Pardolla on aiempi tuomio varkaudesta ja huumausaineiden hallussapidosta. Mosqueda-Perez on puolestaan saanut pysyvän porttikiellon kaikkiin Floridan kasinoihin osavaltion peliviranomaisen päätöksellä kesällä 2025.
Martinon mukaan kaksikko on saanut porttikieltoja korttien merkitsemisestä ja kolluusiosta myös Iowassa, Illinoisissa sekä Jacksonvillen bestbet-klubilla.
Huijarit näyttävät yksinkertaisesti siirtyvän seuraavaan kaupunkiin tai osavaltioon aina, kun maa alkaa polttaa jalkojen alla.
























