Oon samaa mieltä teidän kanssa siitä, että MM-kisojen nykysysteemissä isojen osalta alkulohko on aivan liian pienessä merkityksessä ja puolivälierä ihan liian korostuneen suuressa merkityksessä. Tuolle pitäisi jotain keksiä. Itse en joukkuemäärää lähtisi pienentämään. Kyllä se pitkässä juoksussa on hyvä asia jääkiekolle, että nämä kiekon kääpiömaatkin pääsevät säännöllisesti kokemaan mikä on se tasoero kärkimaihin. Kyllä ne tasoerot ovat pienentyneet, vaikka usein tuntuukin että tuskastuttavan hitaasti. Kyllä vuosi vuodelta tulee MM-kisoissa vähemmän ja vähemmän sellaisia isoja murskanumeroita. Plus nuo pienempien maiden (toki toistaiseksi vain yksittäiset) yllätysvoitot ovat lisääntyneet. Nythän oli siitä poikkeukselliset kisat, että NHL:stä monet maat saivat paljon enemmän kovia vahvistuksia kuin yleensä. Tästä huolimatta niitä teurastusotteluita nähtiin loppujen lopuksi suhteellisen vähän. Paljon enemmän niitä nähtiin tyyliin 15-20 vuotta sitten.

Minulla olisi MM-kisojen pelisysteemiin hyvin simppeli muutos, mikä parantaisi merkittävästi nykyistä ongelmaa eli alkulohkon merkityksettömyyttä ja puolivälierien korostumista. Eli pidetään edelleen 16 joukkueen kisat ja samat 8 joukkueen + 7 pelin alkulohkot. Mutta otetaan nuorten MM-kisoista jo tuttu systeemi käyttöön. Eli lohkovoittajat pääsisivät suoraan välieriin ja 2-3 sijoille sijoittuneet joukkueet kohtaisivat puolivälierissä, joiden voittajat etenisivät lohkovoittajien kanssa semifinaaleihin. Hyvin yksinkertainen muutos, mutta toisi paljon lisää panoksia alkulohkoihin, kun lohkovoittoa kannattaisi tavoitella hampaat irvessä eikä lipsahduksiin olisi jatkoonpääsynkään osalta yhtään varaa kun jo lohkonelosetkin tipahtaisivat pois turnauksesta.

Liikuttavan liki se Sveitsin mestaruus taas kerran jäi. On tosin todettava, että oikea joukkue finaalin voitti. USA oli minun silmiini pelannut kohtuullisen vaisusti aina semifinaaleihin saakka, mutta oli kyllä todella, todella hyvä sekä Ruotsia että Sveitsiä vastaan kahdessa viimeisessä ottelussa. Jotenkin Sveitsin otteissa näkyi finaalissa historian painolasti ja pelko. Tuntui, etteivät uskaltaneet pysyä kiekossa ja pelata sitä omaa siihen saakka erinomaisesti toiminutta kiekollista peliään. Pelkkää virheiden välttelyä, siirtokiekkoa keskialueelle ja punaviivasta kiekkoa päätyyn. Siinä oli Sveitsin lähestymistapa finaaliin jostain syystä. Toki USA antoi erinomaisesti painetta ja se sai Sveitsin pasmat sekaisin, mutta paljon nähtyä parempaan olisi kyllä silti ollut eväitä jos uskallus olisi vain ollut normaalilla tasolla. Nyt meni ihan täysin varman päälle pelaamiseksi ja isojen virheiden välttelyksi koko Sveitsin pelaaminen.

USA:n loistoesitykset Ruotsia ja Sveitsiä vastaan asettavat Suomenkin peliesityksen puolivälierissä ihan uuteen valoon. Suomi laittoi jenkit ihan ehdottomasti pelillisesti paljon kovemmille kuin Ruotsi ja Sveitsi myöhemmillä kierroksilla! Että ei Leijonien ja Pennasen suoritus tässäkään valossa nyt mikään ihan katastrofi ollut.

Valioliigassa lopulta Manchester City, Chelsea ja Newcastle varmistivat viimeisellä kierroksella paikkansa ensi kaudeksi Mestarien Liigaan. Yllättävän vähän isot motivaatioedut näkyivät päätöskierroksella, kun sekä Newcastle että Aston Villa hävisivät omat ottelunsa joukkueille, joilla ei ollut enää minkäänlaista panosta. Molempien peliesityksetkin olivat heikkoja, varsinkin Aston Villan. Toki Villalle jäi paljon jossiteltavaa Morgan Rogersin tilanteesta, jossa tuomari oli ehtinyt viheltää pelin jo poikki, vaikkei pallo ollutkaan täysin hallussa molarin näpeissä. Tuomarin perspektiivistä ymmärrän vihellyksen ja säännöt eivät sitten sallineet enää tilanteen kääntämistä maaliksi. Olihan tuo iso ja harmittava tilanne, mutta ei Villa toisaalta tuolla peliesityksellään mitään olisi ottelusta ansainnut.

Newcastle pääsi lopulta omasta pupelluksestaan säikähdyksellä ja selvisi Everton-tappiostaan huolimatta maalieron turvin herkkusieniliigaan. Nottinghamillakin olisi ollut voitolla Chelseasta mahdollisuus nousta uudestaan Mestarien liigaan oikeuttavalle sijoitukselle, mutta loppukauden iso alavire sai edelleen jatkoa. Vain kaksi voittoa kahdeksasta viimeisestä Valioliiga-ottelusta tiesi jossain vaiheessa jo melko varmalta näyttäneen Champions League -unelman karkaamista kenties ikuisiksi ajoiksi?!? Tai vaikea on ainakin uskoa, että Nottingham tulevaisuudessa kovin usein olisi mukana taistelussa top 3-5 sijoituksista.

Yksi Valioliiga-kauden isoimmista yllätyksistä oli Tottenhamin loppusijoitus 17. Spursin onni oli, että kolme sarjanousijaa olivat niin paljon muita huonompia nippuja, että varsinaisesti putoamiskamppailussa joukkue ei ollut missään vaiheessa kautta, mutta onhan neljänneksi viimeiseksi sijoittuminen melkoinen superfloppaus. Toki loukkaantumiset käyvät osaselityksenä, mutta eivät ihan kaikkea kuitenkaan selitä. Dominic Solanke ei ollutkaan sellainen huippuluokan ykköshyökkääjä, mitä loistava viime kausi Bournemouthissa antoi olettaa. Heung-Min Sonillakin alkoi ikä jo painamaan eikä hän ollut enää samanlainen dominoiva pelaaja kuin niin monella aikaisemmalla kaudella. Aivan alkukaudesta Tottenhamin peli näytti vielä lupaavan raikkaalta. Kauden edetessä Ange Postecoglun tuttu ongelmakohta eli tasapaino hyökkäämisen ja puolustamisen välillä alkoi kuitenkin nostaa enemmän ja enemmän päätään. Silloin kun kulki niin kulki kovaa ja Tottenham nappasi jopa murskavoittoja. Liian usein kuitenkin puolustussuuntaan joukkue oli liian haavoittuvainen ja vastustajien oli helppo hyödyntää sieltä löytyneet aukot. Euroopan Liigan voitto toki pelasti paljon Tottenhamin kaudessa ja sen myötä uskomatonta kyllä joukkue nähdään ensi kaudella Mestarien Liigassa toisin kuin vaikkapa huomattavasti laadukkaampaa jalkapalloa esittänyt ja 28 pinnaa Valioliigassa Spursia enemmän kerännyt Aston Villa!