Vihreälapainen salibandymaila jossa valkea varsi, lepää harmaata lattiaa vasten. Ympärillä on kolme salibandypalloa, taustaööa näkyvät lenkkarit.

Yle: Salibandyn vedonlyöntiskandaali paisuu – jopa sata epäiltyä

Antti Tiainen |

Salibandymaailmaa ravisteleva vedonlyöntikohu paisuu. Ylen mukaan Suomen urheilun eettinen keskus Suek epäilee vedonlyöntirikkomuksia nyt jo noin sadan henkilön osalta. Mukana on niin pelaajia kuin taustahenkilöitä ja epäilyt ulottuvat kaikkiin viime kaudella F-liigassa pelanneisiin seuroihin.

Suomalainen salibandy joutui kesäkuussa keskelle isoa vedonlyöntikohua, kun Suomen Salibandyliitto ja Veikkaus kertoivat havaitusta epäilyttävästä vedonlyönnistä. Yle kuvasi tilannetta jopa “salibandyn mustaksi tiistaiksi”.

Kohun keskiössä olivat kaksi ottelua: miesten MM-kisoissa joulukuussa 2024 pelattu Suomi–Norja sekä kevään 2025 pudotuspeleissä nähty Classic–SPV-kohtaaminen. Veikkauksen analyysi paljasti poikkeuksellista pelikäyttäytymistä näissä otteluissa, ja taustalta paljastui sisäpiiritiedon väärinkäyttöä. Tapauksen tutkinta siirtyi Suekille.

Nyt Suekin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen kertoi Ylelle epäiltyjen määrän nousseen sataan. Epäiltynä on niin pelaajia kuin seurojen taustahenkilöitä. Vedonlyöntien panoskoot ovat vaihdelleet pienistä eurovedoista aina tuhansiin euroihin.

F-liigan tasapaino voi järkkyä

Miesten F-liiga käynnistyy 10. syyskuuta. Salibandyliiton toiminnanjohtaja Riku Tapio arvioi aiemmin MTV Urheilulle, että tapauksesta seuraavat mahdolliset kilpailukiellot voisivat vaikuttaa merkittävästi F-liigan voimasuhteisiin.

– Jos rangaistuksia jaetaan laajalla rintamalla, jotkin seurat saattavat joutua kamppailemaan jo sen kanssa, miten pelaajia riittää kokoonpanoihin, Tapio totesi.

Tapion mukaan mahdollisia rangaistuksia ovat varoitus, sakko ja määräaikainen kilpailukielto. Ylelle hän sanoi odottavansa Suekin tutkinnan valmistumista ennen jatkotoimia.

– Kun mukana on näin iso joukko ihmisiä, on selvää, että seurauksilla voi olla vaikutusta koko kauteen, Tapio kertoi.

Mainehaitta lajille

Tapio myöntää, että kohu on iso isku suomalaisen salibandyn maineelle.

– On todella valitettavaa, että kyse on näin laajasta kokonaisuudesta. Tämä on huonoa julkisuutta niin salibandylle kuin suomalaiselle urheilulle yleensäkin, Tapio sanoi.

Hänen mukaansa Salibandyliitto tekee kaikkensa, jotta vastaavia tapauksia ei enää tulisi.

– Sitä kautta voidaan palauttaa myös yleisön ja pelaajien luottamus, Tapio linjasi.

TARJOUKSET

Valitse näistä bonuksista

Suomalaisen Mutkaton

Voitot minuutissa

Täysin kierrätysvapaa

1€ TALLETUKSELLA 30 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ

Kultajahti ensitallettajllle

Meiltä ekstrana 50 ilmaiskierrosta Reactoonziin

Vain 1x-kierrätys!

TALLETA – SAAT KULTAJAHDIN LISÄKSI 50 ILMAISKIERROSTA REACTOONZ-PELIIN. VAIN 1x-KIERRÄTYS!

Toiseksi suurin pokeriverkko

Fisuja riittää!

100% BONUS 1500 DOLLARIIN ASTI

Ei kierrätystä

Tervetuliaspeli turbiini ensitalletuksella

KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 1000€

100% bonus 100€ asti

5 ilmaisvetoa 10€ asti

Korotettuja kertoimia

VEDONLYÖNTI AUKI – BETSIT SISÄÄN!

WILDZ BOOSTATUT KERTOIMET

PÄIVÄNBUUSTI

Valioliiga

23/08 • 14:30

Manchester City vs. Tottenham Hotspur

Maalintekijä

Erling Haaland (MNC)

Milloin tahansa

🚨 TUOREIMMAT

KESKUSTELUFOORUMI