Näkökulma: Pokerimaailman "pahis" puhuu nyt pehmoisia

High stakes -tähti Alan Keating suututti turnauspelaajat vertaamalla heidän leipälajiaan tammen peluuseen, mutta väite ontuu pahasti. Nykypäivän suljetuissa käteispeleissä pärjää verkostoitumalla, kun taas turnaukset ovat ainoa rehellinen areena, jossa on pakko kohdata maailman huiput ilman pakotietä.

High stakes -pöytien väriläiskä Alan Keating heitti hiljattain bensaa liekkeihin vertaamalla turnauspokeria tammen peluuseen ja väittämällä, ettei se ole “puhdasta” pokeria.

WSOP-voittaja Nicholas Palma vastasi kutsumalla Keatingia pelleksi ja kyseenalaistamalla tämän taidot. Vaikka Palman purkaus oli henkilökohtainen, siinä piilee totuuden siemen: Keatingin käsitys pokerin ”puhtaudesta” sekoittaa kaksi asiaa – rahan tekemisen ja pelillisen paremmuuden.

On totta, että pokeri syntyi käteispelinä. Lajin suurimman instituution, World Series of Pokerin, ensimmäinen tapahtuma vuonna 1970 oli käteispelisessio, jonka päätteeksi Johnny Moss äänestettiin mestariksi vertaistensa toimesta.

Mutta tässä tapauksessa vetoaminen vuoden 1970 sääntöihin on kuin väittäisi, että jääkiekkoa pitäisi edelleen pelata ilman kypäriä ja maalivahdin maskeja, koska niin se alkoi.

Turnausmuotoinen freezeout toi peliin urheilullisen elementin: alun, lopun ja kiistattoman voittajan. Kehitys kehittyy, ja turnauspokeri on jalostanut lajista äärimmäisen vaativan strategiapelin, jota ei voi sivuuttaa pelkällä historialla.

Käteispelit: Kuka osaa mielistellä valasta?

Keatingin argumentti käteispelien ylivertaisuudesta kaatuu modernin high stakes -maailman realiteetteihin. Maailman rahallisesti menestyneimmät käteispelaajat eivät välttämättä ole teknisesti taitavimpia pelaajia. He ovat usein parhaita pelivalinnassa.

Isot rahat pyörivät nykyään suljetuissa, yksityisissä peleissä, joihin pääsy vaatii kutsun. Kutsun saaminen edellyttää usein enemmän sosiaalisia taitoja ja viihdearvoa kuin peliteoreettista osaamista.

Onko se pokerin ”puhtain” muoto, että ammattilainen pääsee pelaamaan upporikasta harrastajaa vastaan, joka hädin tuskin osaa säännöt? Se on varmasti tehokkain tapa tehdä rahaa, mutta se ei mittaa sitä, kuka on paras pokerinpelaaja.

Se mittaa sitä, kuka on paras verkostoituja.

Turnaukset: Ainoa rehellinen mittari

Turnauspokeri on raadollisempaa. Suurimmat turnaukset, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat avoimia kaikille, joilla on rahaa sisäänostoon. Et voi valita, kuka istuu oikealle puolellesi. Et voi pyytää järjestäjää poistamaan pöydästä maailman parasta GTO-velhoa, koska hän on huonoa seuraa.

Jos haluat voittaa suuren turnauksen, sinun on lopulta kohdattava parhaat. Vaikka turnauksen alussa on monestu mukana on heikompia pelaajia, valaat yleensä metsästetään lähelle sukupuuttoa turnauksen aikana. Finaalipöydässä ja turnauksen ratkaisuhetkillä vastassa on useimmiten muita huippuammattilaisia.

Tilanne, jossa pelaat väsyneenä, valtavien paineiden alla ja ICM:n rajoittamana maailman huippuja vastaan, on pokerin todellinen testi. Siinä ei auta se, että olet hauska seuramies.

Siinä auttaa vain tekninen osaaminen.

Väite siitä, että tämä olisi ”tammea” verrattuna yksityisen käteispelin ”shakkiin”, on paitsi ylimielinen, myös väärä. Turnaukset pakottavat pelaajan sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin stäkkeihin ja tilanteisiin tavalla, jota syvän stäkin käteispeli harvemmin vaatii.

🎯 KIERRÄTYSVAPAA!