Näkökulma: Veikkaus yllätti nettipokerin pelaajat iloisesti

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

Veikkaus nosti nettipokerinsa käteispelien pöytärajoituksen kuudesta kymmeneen. Taustalla on todennäköisesti kylmä bisneslogiikka, mutta lopputulos tuntuu harvinaisella tavalla siltä, että pelaajia on vihdoin kuunneltu.

Myönnetään heti alkuun, ettei tämä ole tyypillinen Veikkaus-kolumni. Tällä kertaa ei jupista, ei puida monopolin kankeutta eikä ihmetellä, miksi jokin asia on tehty juuri niin kuin on tehty.

Kiitokset pitää antaa sinne, minne ne kuuluvat, ja nyt ne kuuluvat Pohjois-Haagaan.

Yhtiön edustaja vahvisti keskiviikkoaamuna, että Veikkauksen nettipokerissa voi jatkossa avata samanaikaisesti jopa kymmenen käteispelipöytää aiemman kuuden sijaan. Muutosta on odotettu pitkään, ja moni aktiivipelaaja ehti jo luopua toivosta.

Reaalimaailmassa päätös tehtiin todennäköisesti puhtaasti liiketoiminnallisin perustein. Pöytämäärän rajoittamisella ei ollut toivottua vaikutusta pelien aktiivisuuteen, pelaajan näkökulmasta katsottuna tilanne saattoi olla jopa päinvastainen. Raken määrä oli laskussa, ja jotain piti tehdä.

Silti päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että aktiivisten pelaajien toiveet otettiin vakavasti.

Tällaista tunnetta ei valtion monopoliyhtiöiden kohdalla tule vastaan joka viikko.

Enemmän kuin sisäänheittotuote

Suomessa on yllättävän suuri joukko erityisesti käteispelejä pelaavia ammattilaisia ja puoliammattilaisia, jotka pelaavat valtaosan pelitunneistaan suomalaisten ja itävaltalaisten kansoittamassa omassa pokeriverkossa.

Monelle heistä kyseisen verkon pelit ovat merkittävä, pääasiallinen tulonlähde ja kaikki pelaajien asemaa heikentävät muutokset heijastuvat suoraan heidän tulotasoonsa.

Näiden grindaajien merkitys on myös Veikkaukselle suurempi kuin äkkiseltään uskoisi.

Ensinnäkin he pitävät pelit käynnissä. Ilman vakiopelaajia monen tason käteispeliaulat kumisisivat tyhjyyttään, ja vastustajien puute karkottaa myös satunnaiset pelaajat.

Toiseksi he ovat hyvin maksavia asiakkaita. Suurimman volyymin käteispelaajat jättävät rakena Veikkaukselle helposti suurehkoja viisinumeroisia summia vuodessa.

Pokeri nähdään peliyhtiöissä usein pelkkänä sisäänheittotuotteena, joten on mukava huomata, että yhtiössä päädytiin kuuntelemaan pelaajien palautetta.

Pienemmillä panostasoilla peliseuraa riittää vaikka aamupäivällä.

Harrastaja ei menetä mitään

Ammattilaisten rinnalla verkossa pelaa runsaasti satunnaisharrastajia, ja heille Veikkaus on luontevin mahdollinen reitti nettipokerin pariin.

Onhan jokaisella kunnon kansalaisella Veikkaus-tilillään ainakin hieman rahaa lauantain lottoarvontaa varten. Samoilla euroilla pääsee yhtä hyvin turnauspöytään, joten kynnys on matala.

Satunnaiselle turnauspelaajalle pienen verkon maltilliset turnausfieldit ovat aito etu. Puhtaasti ajanvietteeksi turnaukseen rekisteröityvän ei tarvitse hypätä 5 000 pelaajan massaturnaukseen, jossa rahasijoille päästään vasta seitsemän tunnin armottoman grindaamisen jälkeen.

Pöytärajan nosto herättää varmasti kysymyksen siitä, jääkö harrastaja nyt käteispeleissä ammattilaisten jalkoihin.

Vaikea nähdä, että niin kävisi, sillä vakiopelaajat pitävät alempien tasojen pelit pyörimässä, mikä on peleille kaipaavalle harrastajalle pelkkää plussaa.

Ylemmillä panostasoilla taas pätevät käteispokerin tutut lainalaisuudet, eli isompia pelejä pyörii sivustolla varsin maltillisesti suosituimpinakin aikoina, joten neljä lisäpöytää ei muuta niiden dynamiikkaa juuri mihinkään.

Kokonaisuutena muutos on siis win-win-win. Veikkaus saa rakensa, grindaaja volyyminsa ja harrastaja pelinsä.

Kaiken tämän keskellä kannattaa hetkeksi pysähtyä arvostamaan sitä, että meillä on yhä oma pokeriverkko, jonka kehitykseen pelaajat voivat oikeasti vaikuttaa. Se ei ole itsestäänselvyys.

Toivotaan, että tilanne säilyy samanlaisena myös ensi vuonna, kun Suomessa astuu voimaan rahapelien lisenssimalli.

👉Lue myös: Veikkaus kuunteli pelaajien palautetta – nettipokerin käteispelipöytien maksimimäärää nostettiin

Go to top