Yahoo Financen ja Polymarketin tiet erkanivat – datakumppanuus päättyi lyhyeen

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

Talousuutissivusto Yahoo Finance on kaikessa hiljaisuudessa lopettanut datakumppanuutensa ennustemarkkina-alusta Polymarketin kanssa. Vaikka sivustolle rakennettu erillinen datahubi poistettiin jo keväällä, yhtiöt jatkavat edelleen yhteistyötään mainonnan saralla.

Yahoo Finance ja Polymarket ovat virallisesti päättäneet lyhytikäiseksi jääneen yhteistyönsä.

Marraskuussa 2025 solmittu kumppanuus toi Yahoo Financen sivustolle erillisen osion, jossa esiteltiin todennäköisyyksiä keskeisistä yhteiskunnallisista päätöksistä ja markkinoiden liikkeistä. Uutissivusto Bloombergin mukaan kyseinen osio poistettiin sivustolta kuitenkin jo huhtikuussa, ja nyt myös laajempi sopimus on tullut päätökseensä.

Yahoon edustaja vahvisti datakumppanuuden päättymisen, mutta muistutti Polymarketin pysyvän yhä yhtiön mainosasiakkaana.

Kumpikaan osapuolista ei ole toistaiseksi antanut virallista selitystä sille, miksi dataa koskeva yhteistyö jouduttiin ajamaan näin nopeasti alas.

Ennustemarkkinat valtaavat alaa mediassa ja urheilussa

Vaikka yhteistyö Yahoon kanssa kariutui, ennustemarkkinoita tarjoavat operaattorit ovat solmineet ahkerasti uusia sopimuksia muiden mediatalojen kanssa. Polymarket teki tammikuussa merkittävän sopimuksen Dow Jonesin kanssa, mikä toi sen datan muun muassa The Wall Street Journalin sivuille.

Samaan aikaan Polymarket on laajentanut voimakkaasti toimintaansa myös viihteen ja urheilun pariin.

Alusta on hakenut jalansijaa myös datatoimittajien kautta, mikä avaa sille ovet lukuisten eri urheilusarjojen viralliseen tietoon.

Lisäksi yhtiö teki vastikään poikkeuksellisen sopimuksen Golden Globe -gaalan kanssa, jonka myötä sen kertoimia näytetään suorassa palkintolähetyksessä vuonna 2026.

👉Lue myös: Polymarket haluaa Euroopassa rahoitusalan sääntelyn piiriin

Go to top