Viron rahapeliverosotku on saanut jatkoa. Vaikka alkuvuoden verovapaus jäi voimaan lainsäädäntövirheen vuoksi, osa peliyhtiöistä on maksanut valtiolle rahaa vapaaehtoisesti.
Nettipokeri.com uutisoi helmikuussa Viron valtion nolosta mokasta, jossa lakiin tehty veromuutos rahapeliyhtiöille johti kahden kuukauden verovapauteen. Maan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2025 lakimuutoksen, jossa rahapelit jäivät epähuomiossa verotuksen ulkopuolelle.
Sittemmin virhe on korjattu ja 5,5 prosentin vero palautettu onnenpeleihin ja online-rahapelaamiseen. Muutos astui voimaan 1. maaliskuuta, mutta alkuvuoden kahden kuukauden jakso jäi operaattoreille täysin verovapaaksi.
Takaisinmaksu vapaaehtoista
Viron valtiovarainministeriön mukaan operaattorit ovat tästä huolimatta maksaneet valtiolle helmikuun ja maaliskuun aikana yhteensä yli 1,4 miljoonaa euroa. Maksut vastaavat summia, jotka valtio olisi normaalisti kerännyt veroina.
Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisista veroista, vaan vapaaehtoisista suorituksista. Viron valtio ei voi maan lakien mukaan periä alkuvuoden veroja takautuvasti, joten operaattoreita ei voida pakottaa maksamaan.
Kaikkiaan Virossa toimii 41 lisensoitua online-rahapeliyhtiötä, mutta vain osa niistä on osallistunut maksuihin.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan tammi–helmikuun verokertymä olisi ollut noin 3,5 miljoonaa euroa ilman virhettä, joten merkittävä osa tuloista jää edelleen saamatta.
Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Virossa, jossa hallitus pyrkii kehittämään maata houkuttelevana iGaming-markkinana.























