Vain hetki sen jälkeen, kun ”ghostingista” kiinni jäänyt Ren Lin siivottiin vähin äänin syrjään GGPokerilta, kilpaileva sivusto on palkannut hänet uudeksi keulakuvakseen.
Viime viikolla uutisoimme, että kiinalainen pokeritähti Ren Lin oli poistettu GGPokerin lähettiläiden listalta. Spekulaatiot hänen tulevaisuudestaan eivät ehtineet vanheta edes viikkoa, kun WPT Global ilmoitti eilen illalla pestanneensa Linin uudeksi sponsoroiduksi pelaajakseen.
Siirto on herättänyt hämmennystä ja kritiikkiä. Lin myönsi vain alle neljä kuukautta sitten syyllistyneensä ”ghostingiin”, eli toisen pelaajan avustamiseen tai tämän puolesta pelaamiseen, suuressa GGMillion$-turnauksessa.
WPT:n emoyhtiö pesi kätensä kohusta
Linin uusi pesti ei alkanut ilman draamaa. WPT Global julkaisi sopimuksesta tiedotteen sosiaalisessa mediassa, mutta alkuperäinen ilmoitus on sittemmin poistettu.
Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että World Poker Tourin pääbrändi kiirehti tekemään pesäeroa WPT Globalin päätökseen.
WPT lainasi alkuperäistä twiittiä ja korosti etäisyyttä brändien välillä, mikä viittaa siihen, että emoyhtiö ei ole tyytyväinen päätökseen palkata kohuissa ryvettynyt pelaaja osaksi pokeritiimiä.
WPT Global is a licensee of the World Poker Tour. We do not officially endorse any of their ambassadors. https://t.co/pGQnhmRjPV
— World Poker Tour (@WPT) January 12, 2026
Banneista uuteen sopimukseen neljässä kuukaudessa
Linin viimeiset kuukaudet ovat olleet melkoista vuoristorataa:
- Lokakuu: Lin myöntää avustaneensa ystäväänsä RealOA:ta finaalipöydässä. RealOA saa elinikäisen porttikiellon, Lin selviää määräaikaisella kiellolla.
- Marraskuu: Lin hylätään WSOP Circuit -tapahtumasta livenä.
- Joulukuu: Pelikiellot on ilmeisesti kumottu, sillä Lin pelaa WSOP Paradise -tapahtumassa Bahamalla ja poseeraa valokuvissa.
- Tammikuu: GGPoker poistaa Linin lähettiläslistaltaan, ja WPT Global palkkaa hänet välittömästi.
Monet ammattilaiset, kuten Daniel Negreanu, ovat puolustaneet Liniä koko kohun ajan. Heidän mukaansa Lin on ”hyväksi pelille” viihdyttävän persoonansa ja aggressiivisen pelityylinsä ansiosta. Lin on itse puolustautunut väittämällä, että luuli neuvovansa ystäväänsä vanhoissa käsissä, ei reaaliaikaisessa tilanteessa.
Tämä selitys ja viihdearvo näyttävät riittäneen siihen, että vakava rike nettipokerin sääntöjä vastaan on lakaistu maton alle ennätysajassa.
Lue myös: Skandaali oli lopulta liikaa? Ren Lin katosi vähin äänin GGPokerin lähettiläslistalta
























