Koripallo on juuri mennyt läpi korirenkaasta ja on laskeutumassa alaspäin. Taustalla on epätarkkoja katsojia.

Koripallon sopupelien järjestäjälle kuusi vuotta vankeutta

Kirjoittanut Antti Tiainen |

Yhdysvaltalainen Jalen Smith, 30, on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen yliopistokoripallon otteluiden manipuloinnista ja aserikoksesta. Hän värväsi pelaajia alisuoriutumaan ja auttoi järjestämään suuria vetoja heidän joukkueitaan vastaan.

Yhdysvaltain syyttäjäviranomaisen mukaan Smith tunnusti maaliskuussa syyllisyytensä urheilukilpailujen lahjontaan, petosrikoksiin ja kiellettyyn ampuma-aseen hallussapitoon.

Vankeuden lisäksi Smith tuomittiin maksamaan noin 1,1 miljoonaa dollaria eli lähes miljoona euroa korvauksia. Hänelle määrättiin myös kolmen vuoden valvonta vankilasta vapautumisen jälkeen.

Smith oli yksi järjestelyn johtohenkilöistä. Hänen tehtäviinsä kuuluivat pelaajien värvääminen, ohjeistaminen ja lahjusten maksaminen.

Lahjuksia maksettiin ottelukohtaisesti

Kohteena olivat NCAA:n eli Yhdysvaltain yliopistourheilun ylimmän sarjatason mieskoripalloilijat. Pelaajille tarjottiin tavallisesti 10 000–30 000 dollaria eli noin 9 000–27 000 euroa ottelulta.

Tarkoituksena oli vaikuttaa otteluiden piste-eroihin niin, että järjestäjien tasoitusvedot voittaisivat. Altavastaajajoukkueen pelaajia voitiin esimerkiksi lahjoa pelaamaan niin huonosti, että joukkue häviäisi vedonlyöntiyhtiön asettamaa tasoitusta suuremmalla erolla.

Syyttäjän mukaan koko vyyhtiin liittyi yli 39 pelaajaa yli 17 yliopistojoukkueesta. Yli 29 ottelua manipuloitiin tai yritettiin manipuloida. Vedonlyöntiyhtiöille aiheutui yli miljoonan dollarin tappiot.

Toiminta alkoi Kiinan koripalloliigan otteluista ja laajeni myöhemmin Yhdysvaltain yliopistokoripalloon. Kokonaisuus ulottui syyskuusta 2022 helmikuuhun 2025.

Lue myös: NBA kiristää ruuvia vedonlyöntiskandaalien keskellä – vaatii tiukempia rajoja pelaajavetoihin

Haluatko nähdä enemmän uutisiamme Googlessa? Lisää Nettipokeri.com ensisijaiseksi lähteeksi.

Go to top