Mikko “Mekki” Rahtu kuuluu suomalaisen nettipokerin omaleimaisiin menestystarinoihin. Hän ei aloittanut peliuraansa perinteisistä lähtökohdista – vaan täysin toisenlaisesta maailmasta.
– Ensimmäinen nettipeli, jota aloin pelata, oli RuneScape, Rahtu kertoo.
Pokerin pariin hän ajautui vuonna 2006 tai 2007. Alkuun pelit koostuivat lähinnä freerolleista ja no deposit -bonuksista. Kun avasi uuden tilin, sai käyttöönsä esimerkiksi 50 dollaria pelirahaa.
– Kasvattelin pelikassaa näillä alkuun joihinkin satasiin. Sitten tuli yksi ilta, joka jäi mieleen.
Rahtu muistelee erityisen kipeää turnaustappiota, joka sytytti jotakin:
– Tipuin turnauksesta ja se vitutti niin helvetisti. En ikinä unohda sitä vitutuksen määrää. Jostain syystä avasin Everest Pokerilla 50 dollarin heads-up -pöydän ja voitin siitä 700 dollaria. Silloin tuli ajatus, että täähän on helppo peli. Seuraavana päivänä menin pelaamaan samaa peliä – ja hävisin joka ikisen pennin.
Rahtu piti muutaman päivän tauon. Pankkitilillä oli tuolloin noin 1000 dollaria, ja hän päätti tallettaa 50 niistä pelitilille. Tällä kertaa tunne oli erilainen.
– Silloin oli fiilis, että tämä tulee onnistumaan. Oli luotto siihen hommaan, vaikka ei oikein edes tiennyt, mihin se luotto perustui.
Heads-up-pelien erikoismies
Vuosien varrella Rahtu löysi oman leipäpelinsä no limit hold’em -heads-up -käteispeleistä. Juuri näistä peleistä hän rakensi lopulta seitsemännumeroiset tienestit.
Tarinassa yhdistyvät tinkimätön pelihalu, oppiminen virheistä ja vahva usko omiin kykyihin. Kaikki sai alkunsa vaatimattomasti – 50 dollarista ja halusta onnistua.