Näkökulma: Kuinka hyvä pokerinpelaaja Lauri Sääskilahti oikeasti on?

Kirjoittanut Antti Tiainen |

Lauri Sääskilahden todellista tasoa on vaikea arvioida, sillä hän pelaa turnauksia vain harvakseltaan. WSOP Main Event paljasti kuitenkin jotain, mitä aiemmat tulokset eivät kerro: suomalaisella on ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä vaarallisen vastustajan myös maailman kovimmilla pokeriareenoilla.

Lauri Sääskilahden tasoa on juuri nyt poikkeuksellisen kiinnostavaa arvioida. Yhden turnauksen perusteella ketään ei kannata julistaa maailmanluokan pelaajaksi, vaikka kyseessä olisikin WSOP Main Event. Yli 9 000 pelaajan fieldistä heads-upiin eteneminen vaatii loistavan pelaamisen lisäksi väistämättä myös rutkasti tuuria.

Sääskilahden kohdalla kyse ei kuitenkaan ole enää vain yhdestä turnauksesta. Hän sijoittui EPT Barcelonan Main Eventissa 33:nneksi vuonna 2023 ja 14:nneksi vuonna 2025. Nyt ensimmäisellä WSOP-reissullaan hän meni vielä pidemmälle: Main Eventin kakkossija toi kuuden miljoonan dollarin palkintorahat.

Sääskilahti on kertonut pelaavansa pääasiassa PLO-käteispelejä ja turnauksia vain harvakseltaan. Otos on edelleen pieni, mutta kolme syvää sijoitusta pokerin suurissa Main Event -turnauksissa herättävät väistämättä kysymyksen: kuinka kova turnauspelaaja Sääskilahti oikeastaan on?

Tekninen osaaminen ei kerro koko totuutta

Seurasin itse Sääskilahden peliä tarkemmin vasta WSOP Main Eventin finaalipöydän alusta lähtien. Sen perusteella en lähtisi nostamaan häntä puhtaasti peliteknisesti maailman parhaiden turnauspelaajien joukkoon.

Mutta pokerinpelaajan tasoa ei ratkaista vain sillä, kuinka vahvasti hän hallitsee peliteorian. Tekninen osaaminen muodostaa tietenkin perustan, ja pitkällä aikavälillä virheet maksavat rahaa. Sääskilahden pelaamisessa huomioni kiinnittyi kuitenkin ominaisuuksiin, joita on huomattavasti vaikeampi mitata.

Hän vaikutti lukevan vastustajiaan erittäin tarkasti, muodostavan vahvoja riidejä ja ennen kaikkea uskaltavan luottaa niihin. Pokerissa vastassa ei lopulta ole teoria vaan toinen ihminen, jonka päätöksistä, rytmistä ja käyttäytymisestä yritetään saada mahdollisimman paljon irti.

Juuri tässä Sääskilahti vaikutti olevan finaalipöydän parhaimmistoa.

Sääskilahden kovin ominaisuus saattaa löytyä korvien välistä

Sääskilahden isoveli Hannu Sääskilahti kertoi Nettipokeri.comille Main Eventin aikana kiinnostavan yksityiskohdan. Lauri ei halunnut finaalipöydän aikana taustajoukoilta tietoa jo pelatuista käsistä, vaikka vastustajat hyödynsivät tällaista tietoa. Hän halusi muodostaa oman kuvansa pöydän pelaajista.

Se kertoo vahvasta luottamuksesta omaan havainnointiin. Vielä suuremman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Sääskilahden paineensietokyky.

Main Eventin finaalipöydässä jokainen päätös saattoi merkitä valtavia rahallisia heilahteluja, mutta isotkaan takaiskut eivät näyttäneet vaikuttavan hänen seuraaviin päätöksiinsä. Sääskilahti juhli onnistumisiaan ja eli mukana ainutlaatuisessa hetkessä, mutta epäonniset jaot eivät näyttäneet jäävän painamaan hänen mieltään.

Tätä ominaisuutta on helppo aliarvioida. Kotona on helppo käydä läpi rangeja ja arvioida ratkaisuja ilman painetta. Aivan eri asia on tehdä niitä WSOP Main Eventin finaalipöydässä kameroiden edessä, miljoonien dollarien ollessa pelissä.

Sääskilahti näytti kestävän tämän paineen hämmästyttävän hyvin.

Todellinen taso on vielä arvoitus

Kolme syvää runia suurissa Main Event -turnauksissa ovat jo vahva näyttö, mutta otos on edelleen liian pieni pitkälle meneviin johtopäätöksiin. Sääskilahden vähäinen turnausvolyymi tekee hänen todellisen tasonsa arvioimisesta poikkeuksellisen vaikeaa.

WSOP:n finaalipöytä kertoi silti jotain olennaista. Sääskilahti oli mielestäni pöydän parhaita pelaajia. Ei välttämättä teknisesti paras, mutta hän pystyi haastamaan huomattavasti meritoituneemmat turnausammattilaiset tasavertaisesti ja tekemään ratkaisuja valtavan paineen alla.

Juuri tässä on Sääskilahden tapauksessa kiinnostavin ristiriita. Hänellä ei ole pitkää turnausansioluetteloa, jonka perusteella hänet voisi nostaa maailman parhaiden joukkoon. Kun hän kuitenkin päätyi pokerin suurimmalle näyttämölle, hän näytti kuuluvan sinne.

Kuinka hyvä turnauspelaaja Lauri Sääskilahti siis oikeasti on? Sitä emme vielä tiedä. Jään suurella kiinnostuksella seuraamaan, mitä tapahtuu, jos tähän asti vain harvakseltaan turnauksia pelannut Sääskilahti päättää ryhtyä pelaamaan tosissaan.

Go to top