Suomen tulevan rahapelimarkkinan lisenssihaku on saatu käyntiin, ja median viranomaisille tekemien tietopyyntöjen perusteella suurimmat toimijat eivät ole pitäneet kiirettä hakemustensa kanssa.
Suomen rahapelimarkkinoiden historiallinen muutos on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin, kun virallinen toimilupahaku on avautunut.
Heinäkuussa 2027 tapahtuvan markkinoiden vapautumisen myötä kaikki verkossa tapahtuva rahapelaaminen siirtyy lisenssijärjestelmään, mikä on houkutellut jo yli 20 yhtiötä jättämään hakemuksensa Poliisihallitukselle.
Toistaiseksi lupaa on hakenut 24 eri yhtiötä, joista lähes kaikki on rekisteröity Maltalle. Suomalainen Hippos ATG Oy on yksi harvoista hakijoista, jolla on selkeä kotimainen tausta, sillä yhtiön omistavat Suomen Hippos ry ja ruotsalainen ATG.
Lisäksi kotimaista väriä edustavat Green Reef Oy sekä Suomiveto Oy.
Uusia tulokkaita
Monen hakijan kohdalla varsinainen liiketoiminta ja pelibrändit saattavat olla eri nimisiä kuin hakemuksen jättänyt tytäryhtiö.
Toistaiseksi listalla olevien nimien takana vaikuttavia yritykset tai henkilöt eivät ole tarkemmassa tiedossa, mutta suurella todennäköisyydellä voidaan olettaa, että listalta puuttuvat vielä pokerinpelaajien kannalta merkityksellisimmät toimijat. Hakijoiden joukosta ei ole havaittavissa esimerkiksi Olybetiin, tai Flutter Entertainmentiin (Pokerstars) viittaavia yrityksiä.
Listalla on muutamia suomalaisille jo entuudestaan tuttujen brändien omistajia, kuten Kimppa Gaming Ltd, mutta vaikuttaisi siltä, että suurimmat kansainväliset yhtiöt eivät ole vielä jättäneet hakemuksiaan.
Viranomaiset käyvät parhaillaan läpi hakemuksia, ja ensimmäisten päätösten odotetaan antavan suuntaa koko tulevalle lisenssimarkkinalle.
Helsingin Sanomien mukaan lisenssiä ovat hakeneet:
| Toimilupaa hakeneet yhtiöt |
| Hippos ATG Oy |
| Suomiveto Oy |
| Green Reef Oy |
| 711 Finland Limited |
| Skill On Net Ltd |
| Kimppa Gaming Ltd |
| Sunflower Gaming Limited |
| YTBlue Limited |
| Cloudberry Ent Limited |
| Pot Luck Club Ltd |
| Benelongs Ltd |
| Amber Entertainment Finland Ltd |
| Granturo Finland Ltd |
| Roi Roger Limited |
| RocketLily Ent Limited |
| Play Suomi Ltd |
| UnionJack Limited |
| SixthSpin Limited |
| KuuFlip Limited |
| Nivei Ursi Limited |
| Stare Straight Ltd |
| iCasino Finland Limited |
| Atlantic Games Malta ltd |
| Buccone Trading Limited |






















