Sunnuntaina päättyneiden talviolympialaisten vedonlyönti kävi Yhdysvalloissa kuumempana kuin koskaan aiemmin. Vaikka perinteinen jääkiekko keräsi jättimäisiä pelivaihtoja, suurimmaksi yllätykseksi amerikkalaisten vedonlyöjien keskuudessa on noussut curling.
Vaikka jääkiekko on vedonlyöjien selkeä ykköslaji talviolympialaisissa, toinen jäällä pelattava laji kerää nyt valtavasti huomiota.
Curling on yllättäen noussut erittäin suosituksi kohteeksi amerikkalaisten urheiluvedonlyöjien keskuudessa.
Kiinnostusta ovat tänä vuonna ruokkineet osaltaan lajin ympärillä velloneet huijausepäilyt. Lisäksi Yhdysvaltain avautunut urheiluvedonlyöntimarkkina on mahdollistanut pelivaihdon valtavan kasvun ympäri maata.
Ennen vuotta 2018 urheiluvedonlyönti oli Yhdysvalloissa rajoitettu vain Nevadaan. Olympialaiset hyväksyttiin sielläkin vedonlyöntikohteeksi vasta vuonna 2015, joten nykyinen tilanne on markkinoilla täysin poikkeuksellinen.

Vedonvälittäjät ihmeissään
Caesars Sportsbookin vanhempi kertoimenlaskija Chris Pearce kertoi uutistoimisto AP:lle ennen finaaliviikonloppua, että curlingin suosio on yllättänyt kaikki alalla.
Hänen mukaansa lajin pelivaihto tulee yksistään ylittämään reilusti 1 000 000 dollarin rajapyykin.
Pearce myönsi, ettei olisi uskonut tällaiseen lukemaan ennen kisojen alkua. Lajissa on kuitenkin valtavasti potentiaalia erityisesti livevedonlyönnin näkökulmasta, sillä ottelut kestävät useita tunteja ja johtoasema vaihtuu niissä usein.
Yhdysvalloissa useimmat curling-ottelut näytetään suorina lähetyksinä, mikä tarjoaa helppoja ja viihdyttäviä mahdollisuuksia live-vedonlyöntiin.
Yhden ottelun pelivaihdon arvioidaankin vastaavan nykyään keskitason yliopistokoripallo-ottelua.
























