Aki Pyysing istuu Tallinnan Hilton hotellilla turnausvoittonsa jälkeen. Pikkutakin alla SaiPan paita ja kädessä alkoholijuoma

Onko Tallinnan turnausviikolla tapahtunut mitään hauskaa, Aki Pyysing?

Antti Tiainen |

Nettipokeri.comin toimitus tavoitti pokeriammattilaisen ja sijoittajan Aki Pyysingin nojailemasta baaritiskiin Tallinnan yöelämässä. Haastattelu ei ollut hedelmällisin, mutta ehkäpä juuri siksi varsin osuva.

Pyysing oli WSOPC-pokeriviikolla mukana useissa turnauksissa ja kuten hänen vastauksistaan käy ilmi, tunnelma on ollut enemmän hillitty kuin hulvaton.

– 200 euron känniturnaus, Pyysing sanoo lakonisesti, kun kysytään, mitä on mielessä ennen seuraavaa peliä.

Turnausviikon saldo?

– Ihan hyvä. En ole tehnyt mitään hirveän tyhmää, mutta en ole kyllä erityisen hyvin pärjännytkään.

Pyysing kertoo bubblettaneensa eli pudonneensa yhdestä turnauksesta juuri ennen rahasijoja ja yltäneensä finaalipöytään toisessa.

– Mutta kuten sanottu: en ole tehnyt mitään tyhmää. Sen suhteen ei ole valittamista.

Entä onko tapahtunut mitään erityisen hauskaa?

– Ei. Ei mitään erityisen hauskaa, Pyysing toistaa virnistäen.

Joskus paras uutinen on se, ettei ole uutista. Ja pokeripöydässä paras päätös on usein se, jonka jättää tekemättä.

TARJOUKSET

Valitse allaolevista bonuksista

Kokeile Tuplauspeliä 10 kertaa

Voita jopa 5000€

Vain 1x kierrätys

TUPLAA JA VOITA 5000€

Suomalaisen Mutkaton

Voitot minuutissa

Täysin kierrätysvapaa

KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€

Toiseksi suurin pokeriverkko

Fisuja riittää!

Turnauslippuja ilmaiseksi

100% BONUS 1500 DOLLARIIN ASTI

Ei kierrätystä

Turvallinen, luotettava ja laadukas

Tervetuliaspeli turbiini ensitalletuksella

KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 1000€

100% bonus 100€ asti

5 ilmaisvetoa 10€ asti

Usein korotettuja kertoimia

VEDONLYÖNTI AUKI – BETSIT SISÄÄN!

KESKUSTELUFOORUMI