WSOP Main Eventin paluu ESPN:lle herätti kesällä odotuksia. Pokerin uskottiin jälleen tavoittavan suuren yleisön, kuten pokeribuumin vuosina.
Luvut eivät kuitenkaan olleet lähelläkään 2000-luvun huippuvuosia.
Yhdysvalloissa ESPN:n pääkanavalla esitettyä Main Eventin finaalipöydän toista iltaa seurasi 451 000 katsojaa. Mestaruuden ratkaissutta lähetystä seurasi 593 000 katsojaa. ESPN2:lla esitetty ensimmäinen finaali-ilta ei puolestaan yltänyt edes sadan katsotuimman kaapeliohjelman joukkoon.
Vertailu pokeribuumin aikaan on karu. Vuonna 2009 yli kaksi miljoonaa ihmistä seurasi Joe Cadan mestaruuden ratkeamista, ja vuotta aiemmin Peter Eastgaten finaalia seurasi noin 1,9 miljoonaa yhdysvaltalaista kotitaloutta.
Kyse on toki vain Yhdysvaltojen televisiokatsojaluvuista. Ne eivät kerro maailmanlaajuisesta WSOP-yleisöstä tai siitä, kuinka moni seurasi tapahtumaa suoratoistopalveluiden, YouTuben tai sosiaalisen median kautta.
Televisio ei enää hallitse pokeria
Mediakenttä on muuttunut valtavasti 2000-luvun jälkeen. Kaapelitelevision merkitys on laskenut, ja ihmiset kuluttavat sisältöä yhä useammin suoratoistopalveluissa ja lyhyinä videoklippeinä.
WSOP:n finaalipöydästä julkaistut YouTube-koosteet keräsivät lähes miljoona katselukertaa. Lisäksi kädet, haastattelut ja muut finaalipöydän tapahtumat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Samaan aikaan itse pokeri voi erittäin hyvin. Vuoden 2026 Main Eventiin osallistui yli 9 200 pelaajaa, mikä teki turnauksesta historian neljänneksi suurimman. Se on pokerille huomattavasti kiinnostavampi mittari kuin yhden yhdysvaltalaisen televisiolähetyksen katsojaluku.

























