888pokerin WSOP-dokumentti jatkuu

Kirjoittanut Antti Tiainen |

888poker on julkaissut toisen osan kuusiosaisesta dokumenttisarjastaan, joka seuraa sivuston lähettiläiden matkaa tämän kesän WSOP Main Eventissa.

Tällä kertaa päästään itse asiaan, kun kortit lentävät ilmaan ja viisikko aloittaa taistelunsa pokerin maailmanmestaruudesta.

Dokumenttisarjan ensimmäisessä osassa seurattiin Aaron Baronen, Ian Simpsonin, Lucia Navarron, Nick Eastwoodin ja Vivian Saliban saapumista Las Vegasiin sekä valmistautumista 10 000 dollarin WSOP Main Eventiin.

Elokuun 15. päivänä YouTubessa julkaistussa toisessa jaksossa viisikko pääsee viimein pöytiin. Lähtötilanteet ovat kuitenkin hyvin erilaiset: yksi saapuu turnaukseen sairaana, toinen saa lentävän lähdön ja kolmannen Main Event päättyy jo muutaman tunnin jälkeen.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Sairastunut Navarro nousi joukon kärkeen

Lucia Navarron valmistautuminen Main Eventiin ei sujunut suunnitelmien mukaan. Espanjalainen oli ollut kolme päivää sairaana ja päätti levätä niin pitkään, että hän jätti turnauksen ensimmäisen tason väliin.

Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi. Navarro pussitti avauspäivän päätteeksi 128 500 merkkiä, mikä oli 888pokerin viisikon selvästi suurin pino.

Vivian Saliba puolestaan aloitti vahvasti ja kasvatti 60 000 merkin aloituspinonsa ensimmäisellä tasolla 80 000:een. Loppupäivä oli huomattavasti vaikeampi. Päivän päätteeksi hänellä oli jäljellä 36 200 merkkiä.

Aaron Barone pussitti 76 400 ja Nick Eastwood 56 300 merkkiä.

Simpsonin Main Event päättyi

Ian Simpsonin turnaus ei ollut puolestaan menestys. Hänen pinonsa oli kutistunut jo toisen tason jälkeen 12 300 merkkiin, eikä paluuta enää tullut.

Ratkaisevassa jaossa Simpson meni preflop all-in AK:lla vastustajan jätkäparia vastaan. Apua ei tullut pöytään, joten vuoden 2026 Main Event päättyi hänen osaltaan jo kolmannella tasolla.

– Siinä oli Main Event vuodelta 2026. Nähdään ensi vuonna, Simpson summasi putoamisensa dokumentissa.

Barone, Eastwood, Navarro ja Saliba sen sijaan selvittivät kaikki viisi kaksituntista tasoa ja jatkavat turnausta dokumenttisarjan seuraavassa osassa.

888pokerin kuusiosaisen WSOP Main Event -dokumentin kolmas jakso julkaistaan YouTubessa 22. elokuuta.

Go to top