DraftKingsin kallis kasvuloikka – jopa 700 miljoonaa dollaria ennustemarkkinoihin

Kirjoittanut Perttu Lofman |

DraftKings tavoittelee ennustemarkkinoilla asiakkaita, joita sen perinteinen vedonlyöntipalvelu ei tavoita. Jopa 700 miljoonan dollarin panostus painaa tämän vuoden tulosodotuksia, mutta yhtiö uskoo rakentavansa seuraavaa kasvumoottoriaan.

Vedonlyöntijätti DraftKings kiihdyttää kilpailua Kalshin ja Polymarketin kanssa. Yhtiö arvioi ennustemarkkinatoimintansa tämän vuoden panostuksen olevan 650–700 miljoonaa dollaria oikaistulla käyttökatteella mitattuna. Kyse ei ole yhdestä yrityskaupasta, vaan uuden liiketoiminnan kasvattamisen aiheuttamasta tulosrasituksesta.

Marraskuun 5. päivänä julkaistussa osavuosikatsauksessa DraftKings kertoi neljännesliikevaihtonsa kasvaneen 16 prosenttia 1,33 miljardiin dollariin. Kasvu ei kuitenkaan tarkoittanut voitollista neljännestä: nettotappiota kertyi noin 469 miljoonaa dollaria. Ennustemarkkinoilla yhtiö hyväksyy nyt suuret kulut saadakseen asiakkaat sisään ennen kuin kilpailijat ehtivät vakiinnuttaa asemansa.

Kymmenien miljoonien asukkaiden markkina houkuttelee

Panostuksen taustalla on Yhdysvaltain pirstaleinen vedonlyöntikartta. DraftKingsin mobiilivedonlyönti toimii 27 osavaltiossa, Washington D.Cä ja Puerto Ricossa. Näiden alueiden osuus maan väestöstä on yhtiön mukaan noin 53 prosenttia. Suuri osa amerikkalaisista asuu siis edelleen sen perinteisen vedonlyöntitarjonnan ulottumattomissa.

Pelkästään Kaliforniassa ja Texasissa asui vuoden 2025 väestöarvioiden mukaan yhteensä noin 55 miljoonaa täysi-ikäistä ihmistä. Kumpikaan osavaltio ei ole laillistanut perinteistä urheiluvedonlyöntiä, mutta DraftKings markkinoi niissä Predictions-palvelunsa urheilutapahtumiin sidottuja sopimuksia.

Ennustemarkkinat toimivat liittovaltion CFTC-valvonnassa osavaltioiden vedonlyöntilupien sijaan. Tämä on avannut yhtiöille uuden reitin urheilufanien puhelimiin, mutta oikeudellinen kiista jatkuu. Osavaltiot ovat haastaneet käsityksen siitä, että urheilun lopputuloksilla käytävä kauppa voisi toimia niiden rahapelilakien ulkopuolella.

DraftKingsin mukaan Predictions-palvelua on käyttänyt tänä vuonna jo yli 1,6 miljoonaa asiakasta. Kasvua ostetaan kuitenkin kalliisti: yhtiö arvioi uusasiakastarjousten syövän valtaosan tämän vuoden bruttotuotoista. Tavoitteena on, että nyt hankitut asiakkaat tuottavat myöhemmin enemmän kuin heidän houkuttelemisensa maksaa.

Kokeilijoista pysyviksi asiakkaiksi

Alle vuodessa yli 1,6 miljoonaa asiakasta tavoittanut DraftKings Predictions on saanut lupaavan alun. Seuraava tehtävä on saada käyttäjät palaamaan myös tervetuliaistarjousten jälkeen. Suuri asiakasmäärä tarjoaa kasvulle pohjan, mutta panostuksen onnistuminen mitataan lopulta siinä, paljonko toiminnasta jää kulujen jälkeen yhtiölle.

Kuvitellaan, että DraftKings saisi palveluunsa 1,4 miljoonaa säännöllistä käyttäjää ja jokaisesta jäisi kaikkien toimintakulujen jälkeen keskimäärin 250 dollaria vuodessa. Tällä tahdilla 700 miljoonan dollarin panostus olisi kuitattu jo kahdessa vuodessa. Markkinan laajuus huomioiden potentiaali on suuri, jos yhtiö onnistuu saamaan kokeilijat pysyviksi asiakkaiksi.

Jäämme odottamaan seuraavaa tulosjulkistusta, joka kertoo lisää yhtiön suuren panostuksen suunnasta. Onnistuuko DraftKings Predictions muuttamaan suuren potentiaalin tuottavaksi liiketoiminnaksi?

Go to top