Samuel Saariaho nappasi Irish Poker Tourin Main Eventin mestaruuden ja 100 000 euron ykköspalkinnon myöhään sunnuntai-iltana.
Saariaho saatiin nettipokeri.comin haastatteluun suoraan Irlannista, yllään mikäs muu kuin nettipokeri.comin legendaarinen NP-huppari.
– Irlannissa pelit olivat juuri niin pehmeitä ja mukavia kuin odotinkin. Ei turhista hermostuttu ja pelattiin hyvässä hengessä niin hyvässä kuin pahassa, Saariaho kommentoi nettipokeri.comille.
Pöytien pehmeys viritti Saariahon itsevarmoihin tunnelmiin jo ennen finaalipöytää.
– Ylimielisen varmana lähdin finaalipöytään ja parta ajettiin tauolla jo ennen finun alkua pyttykuvaa varten, Saariaho virnisti.
Yksittäisistä käsistä Saariahon mieleen jäi erityisesti heads-upissa nähty tilanne, jossa vastustaja maksoi rohkeasti kymppikorkealla.
– Painoin A5o:lla kolme barrelia pöytään AJ9xK, ja vihu maksoi välittömästi riverillä kymppihailla vielä tuulettaen. Siinä meinasi suu loksahtaa auki. Selvisi, että vastustaja oli muistanut kätensä väärin, Saariaho naureskeli.
Voiton hetki oli suomalaiselle luonnollisesti erityinen.
– Kiva voittaa, mutta parhaalta tuntui läheisten tuki ja kannustus. Kiitos kaikille, jotka olivat mukana jännittämässä!
Juhlat Saariaho aikoo pitää vaatimattomina.
– Maltillisesti juhlistetaan kavereiden kanssa. Katsotaan, mitä huominen tuo.
Pääasiassa Saariaho pelaa netissä Omahaa käteisenä, mutta live-turnauksissa Texas Hold’em tuo vaihtelua. Tulevia reissuja ei ole vielä kalenterissa, mutta Tallinna voisi mahdollisesti olla seuraava pysäkki.